Ilokaasusta tuli muotipäihde: ”Paljon hauskempaa kuin alkoholi”
Ilokaasua on nykyään helppo ostaa päihteeksi, ja tuhannet suomalaiset tekevät niin. Ilokaasun käyttö on laillista, mutta aineen vaikutuksia ei juuri tunneta. Vietimme ilokaasuhuuruisen illan aineella rahaa tekevien Jonas Kyllösen ja Valtteri Serimaan kanssa.
Istun keskellä rinkiä pienessä töölöläisyksiössä. Kädessäni on valkoinen ilmapallo. Tyhjennän keuhkot, painan huuleni ilmapallon suulle ja vedän sisällön henkeen.
Sisään, ulos, sisään, ulos, kunnes on pakko saada happea.
Irrotan huulet ilmapallosta, pidätän hengitystä niin pitkään kuin kykenen ja avaan keuhkoni taas hapelle.
Lämmön tunne leviää päähän, olkapäihin, raajoihin. Nojaan taakse ja alan nauraa hytkyen ei-millekään.
Päässä tirisee, käsissä kihelmöi lisää, tuntuu siltä, että voin tehdä mitä vain.
Muiden äänet kaikuvat metallisina, joku vieressäni puhuu minulle, mutta olen hetken pienessä kuplassa, suloisessa kuplassani, joka ei kuulu kenellekään muulle. Lihakset valahtavat veteliksi, hartiakipu on tiessään.
Olen ilokaasupäissäni.
Mutta sitten kaikki loppuu.
Ilokaasu on typen happiyhdiste, hiilidioksidia monisatakertaisesti voimakkaampi, huoneenlämmössä väritön, hajultaan aavistuksen makea kaasu. Suurina annoksina ilokaasu vie tajunnan. Pienempinä annoksina se poistaa tehokkaasti kipua. Siksi sitä käytetään esimerkiksi leikkauksissa ja synnytyksissä. Lääkärit, kemistit ja muut alan ammattilaiset tuntevat aineen nimellä typpioksiduuli, N2O.
Nyt olen kuitenkin toisenlaisten ammattilaisten luona. He tietävät, että vielä pienempinä pitoisuuksina ilokaasu toimii päihteenä.
Jonas Kyllösen ja Valtteri Serimaan kahdeksan kuukautta sitten perustaman yrityksen nimi on Iloiset Keittiöpojat Oy. Yritys myy ilokaasupatruunoita ja kermavaahtosifoneita eli -pursottimia.
Molemmat miehet istuvat vastapäätäni ringissä ja virnuilevat. Meitä on viisi miestä ja kolme naista, bisnespoikien lisäksi satunnaisia viihdekäyttäjiä.
Osallistujat ovat siististi pukeutuneita ja hyvin toimeentulevan oloisia. Heidät voisi kuvitella kauppiksen luentosaliin, ja kauppakorkeassa Serimaa itse asiassa opiskeleekin.
Kyllönen ja Serimaa saivat idean ilokaasuyrityksestä viime kesänä, kun he matkustivat Espanjassa. Siellä he törmäsivät tähän ihmeelliseen, ilmapallosta hengitettävään kaasuun. Ja rakastuivat.
”Yhdestä kapselista saat 10 desilitraa herkullista kermavaahtoa”, lukee nyt, keväällä 2013, yrityksen verkkokaupassa www.kermaa.fi.
Yksi kapseli vastaa yhtä keuhkollista kaasua ja maksaa 49 senttiä. Mutta jos ostaa enemmän kerralla, hinta laskee. Esimerkiksi 6 000 kapselin pakkauksessa kappalehinta on 33 senttiä. Myyjät sanovat tilaavansa tuotteet EU-alueelta.
Kermavitsit tulevat siitä, että ilokaasua käytetään kermavaahtosifoneissa ponnekaasuna. Kun patruunasäiliön rullaa kiinni sifoniin, kaasu siirtyy sihahtaen säiliöön.
Sen sijaan, että ilokaasun viihdekäyttäjät laittaisivat sifoniin kermaa, he asettavat kermasifonin suuaukolle ilmapallon ja puristavat sifonin sisällön palloon. Sen jälkeen he asettavat pallon suulleen ja täyttävät keuhkonsa.
Kyllösen ja Serimaan verkkokaupassa viihdekäytöstä ei hiiskahdeta sanaakaan. Totuus on toinen: ilokaasu on melkoinen bisnes. Kermavaahdontekovehkeet kiinnostavat suomalaisia enemmän kuin koskaan.
Kyllönen kertoo, että käyttäjiä on tullut parin viime kuukauden aikana tuhansia lisää, ja että yhteensä yli 10 000 suomalaista on ostanut heiltä ilokaasupatruunoita. Virallisesti leivontaan.
Kaksikko on hiljattain avannut myös noutomyymälät Helsinkiin ja Turkuun ja etsii sopivia tiloja Tampereelta.
Kyllösen mukaan heidän tyypillinen asiakkaansa on tavallinen kolmekymppinen työssäkävijä. Vain kerran he ovat joutuneet kysymään asiakkaalta henkilöllisyystodistusta.
”Pari viikkoa sitten nostettiin ensimmäiset palkat”, Serimaa sanoo.
Julkisia tietoja yrityksen liikevaihdosta ei vielä ole, koska se on toiminut alle vuoden. Selvää on myös, että tämän jutun jälkeen myynti kasvaa entisestään. Median kiinnostus bisneksistä, oli se sitten kuinka kriittistä tahansa, on heille ilmaista markkinointia.
Patruunat kilisevät matolle, jota kutsutaan tässä kaveripiirissä ilokaasumatoksi.
”Monta hyvää hetkeä on vietetty tämän maton äärellä”, joku huutaa.
Myös bisnesmiehet olivat pitkään hiljaisia ilokaasun käytöstä päihteenä. Sitten he tajusivat, ettei se ole laitonta.
”Olemme kuitenkin vastuullisia. Emme myy alaikäisille tai markkinoi viihdekäyttöä”, Kyllönen vakuuttaa.
Niin heidän putiikkinsa sivuillakin lukee: ”Pidätämme oikeuden olla myymättä tuotetta, mikäli epäilemme, että se päätyy väärinkäyttötarkoitukseen.”
Toisaalta 15. helmikuuta he lähettivät viestintätoimiston kautta tiedotteen, jossa Kyllönen uumoili, että ”ilokaasusta on kehittymässä tänä vuonna todellinen haastaja alkoholille.”
Viime viikolla Turvallisuus- ja kemikaalivirasto lähestyi Kyllöstä ja Serimaata, koska ilokaasua ei saa Suomessa myydä päihteeksi. Yrittäjät saivat kirjelmän, jossa virasto vaati selvitystä siitä, miten he varmistavat, etteivät heidän myymänsä patruunat päädy väärinkäyttöön.
Parhaillaan kaksikko kirjailee virastolle vastausta, jossa he aikovat kertoa kiristävänsä myyntiehtoja ja valvovansa entistä tarkemmin, ettei ilokaasua päädy alaikäisille tai päihtyneille.
On myös toinen suomalainen ”kermavaahtotarvikkeita” myyvä verkkokauppa. Www.kermavaahto.fi eli Precision Sales Oy aloitti toimintansa marraskuussa 2012. Hinnat ovat samat kuin keittiöpojilla, mutta yrityksen toimitusjohtaja Karri Löfgren kritisoi sitä, että Kyllönen on puhunut ilokaasun viihdekäytöstä julkisuudessa.
”Mun mielestä se on tyhmä asenne. Tietysti asiakas saa tehdä mitä haluaa, mutta minä kieltäydyn myymästä sitä päihteeksi.”
Virallisesti myös Serimaa ja Kyllönen tekevät niin. Löfgrenkin myöntää, että myynti on viime aikoina lähtenyt huimaan nousuun. Lukuja hän ei halua kertoa. ”Onhan tämä hyvä bisnes. Ja kyllä mä itse olen sitä päihteenä kokeillut.”
Löfgren kertoo saaneensa idean yritykselleen kierrellessään klubeja Englannissa.
Lisäksi löytyy kolmas verkkokauppa, www.ilokaasu.fi, joka sivujensa mukaan myy kaasua nestemäisenä käytettäväksi polttomoottoreissa hetkelliseen tehon lisäämiseen. ”Ilokaasulla saadaan helposti isokin turboahdin ’heräämään’ tavallista alemmilla moottorin kierroksilla”, sivuilla mainostetaan. Yksi valtava tankki maksaa runsaat 200 euroa. Kilohintaa ilokaasulle tulee 24 euroa.
Mitä minulle siis tapahtuu, kun kiskon sitä elimistööni?
Pohjoisella Hesperiankadulla, vain muutaman sadan metrin päässä yksityisasunnosta, jossa sihisevät viikonloppuisin ilokaasulla täytetyt ilmapallot, on yksityinen klinikka.
Klinikan ylilääkäri on päihdelääketieteeseen erikoistunut Reijo Ojutkangas. Hän törmäsi ilokaasuun ensimmäistä kertaa vuonna 1989.
”Olin töissä Namibiassa. Kuulin, että Etelä-Afrikassa on kehitetty menetelmä, joka poistaa alkoholin vieroitusoireet ja antaa siten paremman lähtökohdan toipumiselle”, Ojutkangas kertoo.
Hän päätti tutustua menetelmään tarkemmin. Selvisi, että kyse oli ilokaasusta. ”Ensin nauroin ja ajattelin, että humpuukia.”
Kyseessä ei ole mikään ihmelääke. Ilokaasu ei vielä paranna ketään alkoholismista. Ojutkankaan mukaan se poistaa krapulan pahimmat oireet, minkä jälkeen hoito jatkuu terapialla ja ryhmätyöskentelyllä, klassisella Anonyymit alkoholistit -menetelmällä.
”Tavoitteena on täysraittius”, Ojutkangas sanoo. Mutta paranevatko potilaat todella vai lähtevätkö he vain muualle? Tai alkavat vetää ilokaasua?
Ojutkangas tarjoaa esimerkin. ”Jos alkoholisti tulee uskoon ja kokee parantuvansa sen avulla siitä, niin siinähän on kysymys kasetinvaihdosta. Pullo pois, tilalle Raamattu. Tämä ei ole sitä. Ilokaasu estää tarttumasta pulloon uudestaan, ja hoito jatkuu terapialla.”
Ilokaasu vaikuttaa kuten opiaatit, esimerkiksi morfiini ja heroiini: tulee euforinen olo, ja fyysiset kivut katoavat. Ilokaasun vaikutus tosin kestää vain pari minuuttia.
Nauran itsekin edelleen töölöläisen yksiön lattialla.
Hetken päästä kaikki taas kirkastuu, joten vedän lisää. Haluan tyytyväisen tunteen takaisin.
Takana on jo kymmenen patruunaa.
Ruuvaan kermasifonin patruunasäiliön auki ja pudotan säiliöön noin kymmensenttisen, teräksisen ilokaasupatruunan.
Sitten vedän yhdennentoista patruunan ilmapallosta henkeeni, nojaan taakse ja rentoudun.
Ilokaasu on tunnettu yli 300 vuotta, ja lähes yhtä kauan sitä on käytetty kipu- ja anestesialääkkeenä.
Ensimmäistä kertaa ilokaasu oli muodissa päihteenä 1800-luvun Englannissa. Tänä päivänä aine on tuttu monelle Ibizalta, house- ja trancebileistään tunnetulta espanjalaissaarelta.
Toisaalta esimerkiksi Kaliforniassa ja Venäjällä ilokaasun hallussapito viihdekäyttöön on kielletty. Venäjällä lait ovat niin tiukat, että Ojutkangas ei voisi pitää klinikkaansa siellä.
Suomessa voi. Täällä ilokaasua saa myös käyttää vapaasti päihteenä. Kokeneemmat suomalaiset ilokaasun harrastajat eivät vaivaudu edes käyttämään ilmapalloa, vaan asettavat kermasifonin suuaukon suoraan huulille, painavat ja antavat kaasun mennä keuhkoihin.
Se on kuulemma epämiellyttävämpää, mutta bileissä töölöläisyksiössä asia ei tunnu haittaavan ketään. Kaikki istuvat ringissä oman sifoninsa kanssa ja annostelevat säännöllisin väliajoin kaasua suoraan keuhkoihinsa juuri sen verran kuin tuntuu hyvältä. Useimmiten he kumoavat koko patruunan kerralla.
Musiikki vaihtuu huomaamatta tausta-ambientista Stigiin. Samalla rento, lähes pohdiskeleva tunnelma muuttuu hysteeriseksi. Tartumme toistemme nauruun tietämättä edes, mistä se on saanut alkunsa.
Baari-iltojen nousuhumalainen örvellys puuttuu kuitenkin kokonaan, eikä kenenkään puhe sammalla.
Olemme olleet ilokaasubileissä kaksi tuntia. On aika tulla ulos hengittämään raitista ilmaa. Kadulle avonaisesta ikkunasta kuuluu tsiuh, tssssssssiuh, aah, naurunremakka ja patruunan kilahdus.
”Mä tykkään todella paljon tästä, että tämä samaan aikaan hauskuuttaa ja rentouttaa”, sanoo yksi käyttäjä.
”Paljon hauskempaa kuin alkoholi, jota pitää tintata ja tintata ja sit sä oot yhtäkkiä ihan naamat.”
Puolet porukasta sanoo, ettei ilokaasun löydettyään olekaan käyttänyt enää alkoholia juuri ollenkaan. He käyttävät ilokaasua joka viikonloppu. Toinen puolisko käyttää harvemmin.
”Ennen vedin kännit joka perjantai. Nyt ehkä parin kuukauden välein. Ja silloinkin darrassa ilokaasu vie huonon olon kokonaan pois”, eräs sanoo.
Hänen kokemuksensa tukee ylilääkäri Ojutkankaan näkemystä ilokaasusta. Onko tässä todella krapulaan ihmelääke, jota on vuosisatoja yritetty kehittää?
Otan siitä selvää myöhemmin.
Miten käy, kun juo alkoholia ja käyttää ilokaasua samaan aikaan?
”Pärisee paremmin”, sanoo Jonas Kyllönen.
Ilokaasua käytetään usein yhdessä kannabiksen tai muiden huumeiden kanssa. Harvalle riittää pelkkä kaasu. Siinä mielessä töölöläisbileet ovat poikkeukselliset. Ainoa päihde kaasun lisäksi on pöydällä nököttävä viinitonkka, josta jotkut siemailevat ihan vähän maun vuoksi.
Ilokaasun ja alkoholin yhteisvaikutuksista ei tiedetä mitään, koska aiheesta ei ole tehty tutkimuksia. Myöskään ilokaasun pitkäaikaisen päihdekäytön vaikutuksia ei tunneta. Ilokaasua saaneilla anestesia- ja kipupotilailla on raportoitu B12-vitamiinin puutosta.
Päihdelääketieteeseen erikoistunut Ojutkangas on varpaillaan, kun tulee puhe päihdekäytöstä. ”Jos koko touhu on täysin kontrolloimatonta, niin jos sitä esimerkiksi annetaan isosta pullosta, niin onhan se vaarallista. Ja kyllähän se, niin kuin kaikki päihteet, aiheuttaa riippuvuutta, sillä se vaikuttaa samaan järjestelmään aivoissa kuin opiaatit.”
Suomessa ilokaasuriippuvuustapauksia on tullut tietoon vain yksi. Se oli 1990-luvulla, ja silloin potilas hakeutui hoitoon Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan.
Suomalaisissa verkkokaupoissa myynnissä olevat patruunat sisältävät kahdeksan grammaa ilokaasua. Kaasuna se on noin neljä litraa. Sellainen määrä on Ojutkankaan mukaan hyvin pieni.
Samoilla linjoilla on Helsingin yliopiston päihdelääketieteen professori Hannu Alho. Alhon mukaan ilokaasubuumissa on kysymys muoti-ilmiöstä, joka todennäköisesti menee ohi. Kun toimittajat kirjoittivat ilokaasun päihdekäytöstä ensimmäisiä uutisia suomalaisissa viestimissä viime vuoden lopulla, Alho riensi varoittamaan tukehtumisvaarasta. Nyt Alhon näkemys on toinen. Tukehtumisvaaraa ei ole, jos ilokaasua käyttää sifonista tai patruunasta.
”Tukehtuminen on mahdollista ainoastaan, jos ilokaasua hengitetään maskin kautta”, hän sanoo.
Sifoneista hengitettävän päihdeilokaasun ero sairaalakaasuun on se, että sairaaloissa ilokaasuun sekoitetaan happea. Esimerkiksi Ojutkankaan hoidoissaan antamassa kaasussa lähes kolmasosa on happea. Tavallisessa huoneilmasta happea on yli viidesosa, joten ilokaasun päihdekäyttäjätkin saavat sitä riittävästi.
Pitäisikö päihdelääketieteen professorista ilokaasun päihdekäyttö kriminalisoida?
”En näe, että se olisi ratkaisu. Mutta jos todetaan, että ilokaasua myyvät yritykset myyvät sitä selvästi päihdekäyttöön, niin minusta sen voisikin kieltää.”
Hetken miettimisen jälkeen Alho jatkaa: ”Ilokaasu on moneen päihteeseen verrattuna hyvin pieni paha. Ongelma on kuitenkin se, että emme tiedä, mitä sen pitkäaikaiskäyttö aiheuttaa. Päivittäisen käytön vaikutuksista ei ole mitään tutkimuksia.”
Lääkäreiden lisäksi ilokaasun käytöstä varoittelivat hiljattain A-klinikkasäätiö ja Irti Huumeista -yhdistys.
Tukehtumistapauksia ei ole Suomessa tiedossa yhtään. Ojutkangas kertoo, että hän on kuullut yhdestä ilokaasuun liittyvästä kuolemasta. Se tapahtui sairaalaoloissa anestesian yhteydessä Ruotsissa 1980-luvulla.
Päätän kokeilla ilokaasua suoraan kermasifonista. Minua jännittää. Kello on puoli yhdeksän. Musiikki soi kovempaa kuin alkuillasta. Ruuvaan viimeisen, 20. patruunan, sifoniin, tyhjennän keuhkot ja asetan pursottimen huulille.
Kaasu tulvii paineella sifonista keuhkoihini. Se tuntuu kylmältä, vähän epämiellyttävältä, ja maistuu kitkerältä, mutta käytän koko patruunan kerralla ja suljen suuni.
”Pidätä henkeä kymmenen sekuntia”, joku ohjeistaa minua vierestä.
Käskystä. Päässä alkaa pyöriä. Ilokaasu jymähtää tajuntaan. Tuijotan eteeni. Tuntuu siltä, ettei muuta maailmaa ole. On vain minä ja tämä hetki.
”Vittu jätkä on pärinöissä!” joku huutaa vierestäni. Se tuntuu tulevan jostain kaukaa.
Valun vielä alemmas omaan maailmaani.
”Me ollaan mietitty, että näitä olis mahtavaa saada, tiedätsä, eri makuisina. Et olis vaikka suklaakaasua ja…”
Alan nauraa hysteerisesti. Myös vieressäni oleva tyttö nauraa.
Sitten kaikki alkaa jälleen kerran kirkastua. On kulunut pari minuuttia. Ajantajuni on kadonnut.
Erään käyttäjän, joka ei ole mukana töölöläisbileissä ja jota haastattelen myöhemmin, mukaan tunne on ”täsmälleen samanlainen kuin ekstaasinousussa”.
Kun tunne on ohi, ei tule vastaavaa olotilaa kuin laskuhumalassa, eikä krapulaa.
”Jos mä haluaisin nyt selvitä, niin puolen tunnin päästä olisin täysin ajokunnossa”, sanoo eräs tyttö takaani.
Kaasu loppuu, bileet ovat minun osaltani ohi. Muut jäävät kinastelemaan, kuka lähtee hakemaan lisää ilokaasua ja mistä.
Joku alkaa kerätä tyhjiä teräspatruunoita isoon pahvilaatikkoon. Onneksi ne kelpaavat sellaisenaan metallinkeräykseen, muuten meillä olisi jäteongelma.
Jokainen osallistuja kättelee minut, kaikki vaikuttavat selviltä. Viimeiset ilokaasuhenkäykset on nautittu vartti aiemmin.
Seuraavana aamuna päätäni särkee ja oksettaa, mutta se ei johdu ilokaasusta. Minulla on krapula. Ilokaasubileiden jälkeen ilta jatkui baarissa.
Haluan testata, pitävätkö käyttäjien väitteet paikkansa. Siis: auttaako ilokaasu krapulaan?
Laukussani on kermasifoni eiliseltä. Kaivan sen esiin, vedän patruunan paketista ja täytän keuhkoni ilokaasulla. Käytän vielä toisenkin patruunan. Lihaskipu katoaa, olen kymmenen minuuttia ihan rento.
Mutta se siitä. Huono olo palaa. Juoksen oksentamaan.
Otan särkylääkkeen ja menen takaisin nukkumaan.
Kommentit