Suosikki-lehti lopetetaan
Kustantaja Otavamedia lopettaa Suosikki-lehden julkaisemisen kannattamattomana. Viimeinen lehti ilmestyy joulukuussa.
Vuonna 1961 perustettu, nuorisomusiikille ja fanituskulttuurille perustunut lehti on kärsinyt nuorison mediankäytön muutoksista ja musiikinkulutuksen pirstaloitumisesta.
”Tuote oli kerta kaikkiaan kannattamaton”, kertoo Suosikin päätoimittaja Ville Kormilainen. Suosikkia uudistettiin huhtikuussa 2011 enemmän tytöille suunnatuksi, mutta siinä ei Kormilaisen mukaan täysin onnistuttu.
”Tavallaan tämä on pitkän synkän ajan päätös. Kärjistäen olen joskus sanonut, että kehityskulku alkoi vuonna 1999, kun Spice Girls hajosi ja ihmiset rupesivat käyttämään nettiä”, Kormilainen pohtii.
Otavamedia ei paljasta, kuinka kauan Suosikki ehti ilmestyä kannattamattomana.
Suosikin lopettaminen ei Otavamedian mukaan aiheuta henkilöstömuutoksia. ”Jatkan edelleen Otavamedian lastenlehtien päätoimittajana”, Kormilainen kertoo.
Suosikin tilanneille tarjotaan tilausjakson loppuun Annaa, Dekoa tai Tekniikan Maailmaa.
Kaivoimme arkistojen kätköistä Bees & Honey -palstan Dear Ekin haastattelun vuodelta 2007. Sen voit lukea täältä.


Kommentit