Elokuva-arvio: The Expendables 2
Tämän elokuvan lopussa Sylvester Stallone katsoo vanhaa lentokonetta ja toteaa: ”Taitaa kuulua museoon.” ”Niinhän me kaikki”, vastaa vieressä seisova Arnold Schwarzenegger. Sinne The Expendables 2 myös kuuluu, 1980-luvun toimintaleffojen osastolle.
Stallone ja kumppanit yrittävät tässä samaa mahdotonta yhtälöä kuin ensimmäisessä The Expendables -elokuvassa: tehdä sekä pilaa että kunniaa vanhoille elokuvilleen ja hahmoilleen. Ironia ei pure, ja toiminta on sitä samaa vanhaa räiskettä.
Stallonen johtamalta palkkasoturiryhmältä viedään nenän edestä plutoniumkätkön sisältävän kaivoksen piirustukset ja porukan yhden jäsenen henki. Seuraa kostoretki jonnekin hollywoodilaisittain miellettyyn itäiseen Eurooppaan.
The Expendables 2 koostuu äijämäisestä ”huumorista”, hillittömästä väkivallasta, machoilusta ja todella aneemisesta käsikirjoituksesta.
Ylempänä mainittujen lisäksi elokuvassa pistäytyvät vielä Chuck Norris ja Bruce Willis. Jean-Claude van Damme saa nyt esittää pahista.
The Expendables 2:ta voi suositella vain niille, jotka yhä rakastavat 80-lukulaista mäiskettä.
The Expendables 2 (katso traileri tästä)
Yhdysvallat 2012
Ohjaaja: Simon West
Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Dolph Lundgren, Terry Crews, Jean-Claude van Damme
Laji: action
Kesto: 102 min
Ikäraja: K-16
Tähdet: *
Kaikkien elokuva-arvioiden arkistohaun löydät täältä.


Kommentit