Elokuva-arvio: Miss Farkku-Suomi
”Me ei uskota, että maailmaa voi parantaa. Me uskotaan että urpojen alati kasvavia laumoja voi sohia kauemmaksi tekemällä sitä mitä me tehdään eli soittamalla musiikkia, kirjoittamalla vittuilevia juttuja omakustannelehteen ja pukeutumalla eri tavalla kuin muut.”
Tämä on nuoren Kauko Röyhkän manifesti, jonka hän on kirjannut omaelämäkerralliseen romaaniinsa Miss Farkku-Suomi.
Romaani ilmestyi 2003, ja nyt siitä on valmistunut elokuva oululaisvoimin.
Röyhkä (s. 1959) kasvoi Oulussa, samoin elokuvan ohjaaja Matti Kinnunen (s. 1966).
Röyhkän romaani ei ole kovin taidokas, mutta se on hyvä kuvaus 1970-luvun loppupuoliskon ilmapiiristä, jossa hänkin löysi oman taiteellisen identiteettinsä. Silloin tehtiin rockissa vallankumousta. Ihan totta, kaikki meni uusiksi.
Päähenkilö Välde eli Röyhkä on yksinäinen susi, joka saa jostakin rohkeutta poiketa urpojen massasta. Hän aloittaa vaatteista ja tukasta, jatkaa musiikilla ja oppii siinä sivussa iskemään haluamiaan naisia.
Romaanikertojan lievästi rasittava ja liian kevyesti ironinen omakehu vältetään elokuvassa fiksusti. Siihen on keksitty naapurin lestadiolaissisarukset, joille Välde puhuu tuntemuksistaan.
Elokuvan dramaturgia on muutenkin nokkelaa ja muokkaa romaania rohkeasti.
Välde haaveilee luokan näteimmästä tytöstä, Pikestä, joka valitaan Suosikin kilpailussa Miss Farkku-Suomeksi.
Pikekin tuntee vetoa Väldeen, mutta valitsee kuitenkin siistin kokoomusnuoren. Kun Välden itsevarmuus kasvaa, hän alkaa vokotella kolmekymppistä Karaa.
Kinnunen on löytänyt nuoren miehen kasvutarinaan tuoreutta ja sopivan tyylilajin. Elokuvan toinen juonne, musiikki, on niin vahva, että se pelastaa elokuvan pahimmilta kliseiltä.
Elokuvassa kuullaan Röyhkän varhaisia biisejä, joita Röyhkän pitkäaikainen yhteistyökumppani Riku Mattila on sovittanut elokuvaan. Mattila on elokuvan musiikkisuunnittelija, mikä on viisas ratkaisu. Röyhkän musiikista elokuva saa asenteensa, joka muuten uhkaa jäädä liian laimeaksi.
Mikko Neuvonen on Välden roolissa herkkä ja sympaattinen, ehkä liiankin.
Ujouden ja ylimielisyyden ristiriita saisi olla enemmän pinnassa. Se ”mä oon teidän uus rock-idoli” -tyyli, jota Neuvonen väläyttää Kuusrockin lavalla.
Elokuvaa varten on rekonstruoitu kesän 1977 Kuusrock-festivaali. Mukana on jopa alkuperäisiä esiintyjiä.
Matti Kinnunen on ohjannut tätä ennen tv-sarjoja, ja se näkyy elokuvasta.
Elokuvallinen volyymi jää puuttumaan, ja vaikka rytmi kulkee, siitä puuttuu huippuja. Kerronta on auttamattoman tasaista.
Miss Farkku-Suomea voi katsoa monesta eri näkökulmasta. Röyhkän sukupolvi näkee sen omien muistikuviensa läpi, nuoremmat saavat vähän käsitystä, miten paljon 1970-luvun lopulla tapahtui lyhyessä ajassa.
Elokuva sopii tietenkin myös nuortenelokuvaksi, sillä tarina on mitä klassisin: näin minusta tuli minä kuppaisen kotikaupunkini ratapihoilla ja parkkipaikoilla.
Kuten Röyhkän romaanikin se kannustaa nuorta pitämään linjansa, vaikka kaverit haukkuvat homoksi.
Leena Virtanen
Miss Farkku-Suomi (katso traileri tästä)
Suomi 2012
Ohjaaja: Matti Kinnunen
Pääosissa: Mikko Neuvonen, Sanni Kurkisuo, Elias Gould
Laji: Draama
Kesto: 1 h 26 min
Ikäraja: K-12
Tähdet: ***
Kaikkien elokuva-arvioiden arkistohaun löydät täältä.
Kommentit