Mitä ajattelin tänään: Tomaatti ja raivo
Eräänä päivänä kävin ystävieni kanssa pitkän keskustelun kaupunkiviljelystä. Kävi ilmi, että aiheeseen olisi hyvä olla jonkinlainen suhde.
Tutkiskelin omaa suhdettani kaupunkiviljelyyn, ja se osoittautui myönteisen välinpitämättömäksi. Ajatus oli periaatteessa miellyttävä. Söisin itsekin mieluummin viljelemäni luomutomaatin kuin vastaavan espanjalaisen, tehotuotetun ja vetisen. Saisin parempaa ruokaa, raitista ulkoilmaa ja tekisin jotain konkreettista. Kielteisin tunteeni kaupunkiviljelyä kohtaan oli lievä kateus: käytännössä en saa pidetyksi hengissä edes yhtä ruukkubasilikaa.
Mutta se tuli yllätyksenä, että kaupunkiviljelijöitä voi myös inhota.
Asia vaivasi minua monta päivää: on siis mahdollista tuntea syvää ärtymystä sitä kohtaan, että joku toinen viljelee laatikossa tomaatteja.
Kaupunkiviljelijöiden herättämän ärtymyksen ymmärtämiseksi tarvittiin ranskalaista sosiologiaa. Pierre Bourdieun teoksessa La Distinction hän käsittelee maku- ja kulttuurivalintoja. Bourdieun mukaan ne ovat tiukasti sidoksissa yhteiskuntaluokkaan.
Elämäntapavalinnat ovat kulttuurisia aseita, joiden avulla me haluamme samastua johonkin tiettyyn ihmisryhmään ja vastaavasti erottua jostain muusta. Taistelu erilaisten asioiden merkityksistä on osa eri yhteiskuntaluokkien välistä valtataistelua.
Inhoajille kaupunkiviljely edustaa tämän ajan kaupunkilaista, koulutettua, keskiluokkaista elämäntapaa. Heitä ei ärsytä itse viljely, vaan sen sisältämät luokkamerkitykset. Inhoajat eivät usko, että valinnoilla voi olla todellisia sisältöjä, jotka perustuvat siihen, mitä kukin pitää oikeana tai vääränä. Heille valinnat ovat pelkkiä identiteettivalintoja.
Kun minä näen kaupunkiviljelijässä ihmisen viljelemässä tomaattia, he näkevät hyväosaisen kermaperseen, joka esittää olevansa muita parempi.
Pierre Bourdieu oli syrjäkylän maalaispoika, joka teki huiman luokkaretken tiedepiirien huipulle. Ennen kuolemaansa hän oli Ranskan merkittävin intellektuelli. Silti Bourdieu ei koskaan päässyt yli jonkinlaisesta osattomuuden tunteestaan.
Bourdieu vihasi yläluokkaa ja sen tiukkoja tapakoodeja. Älystään ja tarkkanäköisyydestään huolimatta hän tunsi niiden keskellä epävarmuutta ja ulkopuolisuutta.
Siitä raivo, joka tuhosi hänen välinsä muun muassa useisiin kollegoihin. Bourdieu puhui itsekin ”jakautuneesta habituksestaan”: siitä, kuinka hänen lapsuutensa vaatimattomat sosiaaliset lähtökohdat ja myöhemmin saavutettu asema loivat ristiriidan, jonka takia hän ei tuntenut olevansa aikuisessa elämässään kotonaan.
Uskon, että Bourdieu olisi vihannut myös kaupunkiviljelijöitä.
Kommentit