Pappi: Rinnat häiritsevät ehtoollisella (ja kahdeksan muuta ammattisalaisuutta)
Yhdeksän eri alojen ammattilaista taksikuskista eduskunta-avustajaan kertoi Nytin toimittajille pimeimmät salaisuutensa. Ihan kaikkea et luultavasti haluaisi kuulla.
Poliisi: ”Voimankäyttöä arastellaan turhaan”
”On tiettyjä faktoja, joita tavalliset ihmiset vieroksuvat. Me esimerkiksi koemme, että suuri osa rakennuksille töihin tulevista virolaisista (lisää…)


