Oras Tynkkynen kysyy. Kuva: Laura Oja

Oras Tynkkynen teki kirjallisen kysymyksen dj:iden tekijänoikeuskorvauksista

Musiikki 26.4.2012, klo 16:45 Aino Frilander

Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen on tehnyt kirjallisen kysymyksen eduskunnan puhemiehelle dj:iltä perityistä tekijänoikeuskorvauksista.

Tynkkynen haluaa saada vastauksen valtioneuvoston asianomaiselta jäseneltä siihen, voidaanko tekijänoikeusjärjestöjen dj:iltä nykyään perimiä korvauksia pitää kohtuullisina. Lisäksi Tynkkynen haluaa tietää, aiotaanko sääntelyä muuttaa niin, että se mahdollistaa laillisesti fyysisinä tallenteina tai digitaalisesti ostettujen musiikkikappaleiden tallentamisen esittämistä varten ilman ylimääräistä korvausta.

Dj:ltä perityistä tekijänoikeuskorvauksista on käyty vilkasta keskustelua viime viikkojen aikana, sillä (lisää…)

Katso video tästä!

Ranskan vaaleissa kampanjoidaan räpin voimin

Verkkobongaus 23.4.2012, klo 21:30 Aino Frilander

Ranskan presidentinvaaleissa yksi video on levinnyt viraalisti enemmän kuin muut – viime päivinä laajemmin myös kansainvälisesti.

Kyseessä on sosialistisen puolueen Francois Hollanden kampanjaa tukeva video, jonka musiikiksi on valittu Jay-Z:n ja Kanye Westin Ni**as in Paris. Videolla Hollande esiintyy pelkällä kirjainlyhenteellä FH ja vierailee Pariisin lähiöissä. Vähemmistöäänet plakkariin!

Prince Williams ain’t do it right if you ask me / Cause I was him, I would have married Kate and Ashley / What’s Gucci, my nigga? What’s Louis, my killa? / What’s drugs, my dealer? What’s that jacket, Margiela?

Sanoituksista päätellen videon tekijät ovat ehkä laskeneet sen varaan, etteivät ranskalaisäänestäjät ymmärrä englantia aivan täydellisesti.

Suomessa puoluetoimistojen väki seurannee tarkkana.

Lähde: Slate

Laura Haapala vahtii. Kuva: Kai Sinervo HS

Valtuustovahti: Helsinki mokasi asuntotuotannossa

Yleinen 17.3.2012, klo 16:22 Laura Haapala

Kaupunginvaltuusto käsitteli keskiviikon kokouksessa kaupungille asettamiaan sitovia tavoitteita, joissa kaupunki ei viime vuonna onnistunut.

Eniten kaupunki epäonnistui asuntotuotannossaan. Kaupunkisuunnitteluvirasto kaavoitti asuntoja vajaa puolet tavoitteestaan ja asuntotuotantotoimiston oli tarkoitus saada viime vuonna aikaiseksi 1500 asuntoa, mutta niitä valmistui vain 442 kappaletta. Uusia asuntojakin piti ryhtyä rakentamaan, mutta siitä tavoitteesta jäi uupumaan viidesosa.

Kokoomuksen Kauko Koskinen huomautti, ettei rakenteilla olevien asuntojenkaan määrä ihan pidä paikkaansa. (lisää…)

Jenni Utriainen ja Iris Nylund lutkamarssivat viime kesänä. Mitä Rush tästäkin nyt sanoisi. Kuva: Kimmo Räisänen

Lutkat ovat nyt amerikkalaisen poliittisen debatin ytimessä – testaa itsesi

Yleinen 7.3.2012, klo 12:09 Aino Frilander

Republikaanien presidenttikisa Yhdysvalloissa on kiihkeää, eikä ääniä ole varaa menettää. Konservatiiviset ehdokkaat ovat kuitenkin joutuneet ongelmiin naisäänestäjien kanssa, sillä abortti ja ehkäisy ovat nousseet vaalien kuumaksi kysymykseksi. Lutkien ohella.

Viime viikolla patavanhoillinen radioääni Rush Limbaugh haukkui ohjelmassaan aktivisti Sandra Fluken “lutkaksi” ja “prostituoiduksi”. Syynä loukkauksiin oli, että Fluke tuki presidentti Barack Obaman esitystä tuoda ehkäisypillerit sairausvakuutuksen piiriin. Lutka-sanan (slut) maininnat amerikkalaismediassa ponnahtivat huikeaan nousuun.

Mikä sitten on lutka? Amerikkalaiskonservatiivien määritelmä on laaja ja hämmentävä, mutta Mother Jones -lehti auttaa onneksi kätevällä vuokaaviolla, joka sopii sekä naisille että miehille. Onnea testiin!

Kreikka, meillä on ratkaisu! Kuva: Antti Johansson HS

Sponsoroi Kreikkaa, voita palkintoja!

Verkkobongaus 4.3.2012, klo 17:08 Aino Frilander

Crowdsourcing eli joukkoistaminen on aikamme ilmiö. Mitä, jos Kreikka pelastaisi itsensä hankkimalla rahoitusta Kickstarter-sivuston avulla, niin kuin niin moni indie-leffa ja bändiprojekti on tähän mennessä tehnyt?

John Flowersilla on visio, ja sen voi lukea McSweeneys-sivustolla.

Jos lahjoitat, no, vaikka seitsemän miljardia euroa tai enemmän, olet Olympia Dukakis -tason lahjoittaja. Palkkio on kohtuullinen: Pääset extraksi Costa-Gavrasin elokuvaan ja saat halutessasi laulaa Kreikan seuraavan Euroviisu-biisin. Myös nakuranta voidaan nimetä mukaasi.

Mikä jottei. Mikä oli tilinumero?

Florence koneineen maittaa Obamalle.

Musiikki toimii myös jenkkivaaleissa: Barack Obaman virallinen kampanjasoittolista julki

Soittolistat 9.2.2012, klo 18:49 Teemu Leminen

Yhdysvalloissakin käydään presidentinvaalikampanjaa musiikin voimin. Demokraattien Barack Obama on nimittäin juuri julkistanut virallisen kampanjasoittolistansa Twitterissä.

Obaman soittolista on varsin monipuolinen. Se sisältää perinteistä Bruce Springsteen -rockia, Ricky Martinin lattarirytmejä, hyväntekijänä tunnetun Bonon luotsaamaa U2:ta ja vanhaa kunnon No Doubtia.

Mutta vaikuttaa Obama – tai ainakin hänen kampanjatoimistonsa väki – olevan aika hyvin perillä uudemmastakin musiikista. Komeilevathan soittolistalla myös Wilco, Arcade Fire ja Florence + The Machine.

Ja hei, The Atlantic Wiren mukaan mukana olisi myös suomalaisella Timmion-levymerkillä levyttävä Nicole Willis and the Soul Investigatorsin Keep Reachin’ Up, mutta Spotifyssä sitä ei näy. Olisihan se hienoa!

Kuuntele Obaman Spotify-kampanjalista täältä.

Päivitetty 10.2. klo 8.37, kiitos Karel!

Kiitos vinkistä, Jussi.

Rouva Presidentti raottaa vallan esirippua. Katso traileri tästä.

Artisokka esittää Aleksi Bardyn dokumentin Tarja Halosesta

Elokuva 7.2.2012, klo 15:37 Aino Frilander

Elokuvafestivaali Artisokka on julkistanut ensimmäiset tiedot ohjelmistostaan, ja hyvältä se vaikuttaa.

Nelipäiväisen festivaalin avaa torstaina 29. maaliskuuta Aleksi Bardyn ohjaama dokumenttielokuva Rouva Presidentti, joka kertoo Tarja Halosesta.

Pääelokuvina nähdään Lionel Shriverin menestysromaaniin pohjautuva Poikani Kevin, jonka pääosaa näyttelee Tilda Swinton, sekä David Cronenbergin A Dangerous Method, joka kertoo psykoanalyysin syntyhetkistä.

Lisäksi ohjelmassa on useita elokuvia, jotka eivät pääse Suomessa teatterilevitykseen. Näitä ovat ihmisoikeusaktivisti Aung San Suu Kyistä kertova The Lady, Sundance-voittaja Martha Marcy May Marlene sekä Johnny Deppin tähdittämä, Hunter S. Thompson -aiheinen The Rum Diary.

Lisäksi Artisokka-festivaali esittelee tuttuun tapaan uutta naiselokuvaa.

Toimittaja Laura Haapala vahtii kaupunginvaltuustoa.

Valtuustovahti: Vallilanlaakson bussikatu mietittävä uusiksi

Yleinen 4.2.2012, klo 11:30 Laura Haapala

Kaupunginvaltuusto käsitteli helmikuun alussa talousarvion määrärahojen ylittämistä suorastaan perinteisesti – samaa aihetta kun puidaan joka vuosi. Vuosittain asiasta pauhaavan skp:n Yrjö Hakasen mielestä budjetin ylittyminen 55 miljoonalla eurolla ei voi olla virhearvio vaan tietoista alibudjetointia, eikä esimerkiksi sosiaaliviraston yli 17 miljoonan euron lisätarve voinut tulla yllätyksenä tänäkään vuonna.

Myös vasemmistoliiton ja sdp:n suunnalta kuultiin samaa kritiikkiä ja kaivattiin poliittista tahtoa tilanteen korjaamiseksi. Vasemmistoliiton Kati Peltolan mielestä myös oikeisto voisi perehtyä aiheeseen, josta valtuuston vasen laita (lisää…)

Pekka Haavisto kiinnostaa julkkisbloggari Perez Hiltonia.

Viihdebloggari Perez Hilton kiinnostui Suomen vaaleista

Yleinen 23.1.2012, klo 17:13 Teemu Leminen

Perez Hilton käsittelee tuoreessa bloggauksessaan Suomen presidentinvaaleja. Jutun kärjeksi Hilton on nostanut sen, että Suomi saattaa saada ensimmäisen homopresidenttinsä, Pekka Haaviston.

Jos Haavisto voittaa, olisi se Hiltonin mielestä suuri harppaus tasa-arvon puolesta. Tämä ei tosin ole miehen mielestä suomalaisille uutta, sillä onhan maassamme ollut jo naispresidenttikin pidemmän aikaa.

Lopuksi Hilton mainitsee, että Yhdysvaltain presidenttikandidaatit voisivat ottaa opikseen Suomen tilanteesta.

Tsekkaa Perez Hiltonin postaus täältä.

Unto Hämäläinen on poliittisen bloggaamisen guru. Kuva: Markku Niskanen / HS.

Perässähiihtäjä-blogi seuraa presidentinvaalitaistoa

Yleinen 2.12.2011, klo 21:38 Teemu Leminen

Tiedättekö, mistä näkee presidentinvaalitaiston virallisesti alkaneen? Tietenkin siitä, kun HS:n Kuukausiliitteen legendaarinen toimittaja Unto Hämäläinen aloittaa Perässähiihtäjä-bloginsa pitämisen.

Ensimmäisessä postauksessaan Hämäläinen pohtii, ovatko vanhemmat presidenttikandidaatti-Paavot menneisyyden vankeja.

Politiikkako tylsää? Höps.

Fire on the Marmara käsittelee tositapahtumia maaliskuulta 2010.

 

Mene: Lens Politica pistää kampoihin

Elokuva 16.11.2011, klo 13:31 Aino Frilander

Elokuva- ja taidefestivaali Lens Politica käynnistyy tänään. Tänä vuonna festivaalin teema on vastarinta.

Yhteiskunnallista elokuvaa ja taidetta esittelevän festivaalin avajaiselokuvana nähdään David Segarran dokumentti Fire on the Marmara, joka kertoo Israelin hyökkäyksestä Gazaan matkalla olleeseen avustuslaivueeseen. Lens Politica järjestää kahvipöytäkeskustelun dokumentin tekijöiden kanssa Andorran aulassa lauantaina klo 12.

Perjantaina ja lauantaina järjestetään festariklubit, joilla esiintyvät muun muassa The Soul Investigators ja Vuk. Tarkemmat ohjelmatiedot voi tarkistaa Lens Politican sivuilta.

Fire on the Marmara Kiasma-teatterissa (Mannerheiminaukio 2 ) klo 18. Liput 10 euroa. Andorran ja Dubrovnikin näytösten liput 5,50 ja 6,50 euroa.

Kuvankaappaus Kasper Stromman Design Blogista

Mitä presidenttiehdokkaiden sivut kertovat: Syväanalyysi

Verkkobongaus 16.11.2011, klo 9:27 Aino Frilander

Designbloggaaja Kasper Strömman ottaa kantaa presidenttiehdokkaiden verkkosivustoihin.

Kasper Stromman Design Blogin mukaan Sauli Niinistö luottaa kuvankäsittelyyn ja ottaa kunnian heijastimen keksimisestä, Timo Soinin sivut näyttävät Excel-ohjelmalla tehdyiltä ja Eva Biaudet on löytänyt itsestään suomalaisen Eva Dahlgrenin.

Lue blogista, mitä Paavo Lipposen, Pekka Haaviston ja Paavo Väyrysen sivut kertovat. Nyt.fin epävirallisen arvion mukaan analyysi on yksi parhaita tähän mennessä.

Tämä haastattelu on pari vuotta vanha, mutta käy silti työhaastattelusta.

Ajatushautomo ehdottaa Henry Rollinsia presidentiksi

Verkkobongaus 14.11.2011, klo 8:58 Aino Frilander

Ajatushautomo Big Thinkillä on ratkaisu Yhdysvaltain presidentinvaalien tuskaisaan tilanteeseen, jossa jokainen republikaaniehdokas vaikuttaa toistaan heikommalta, kuten Helsingin Sanomien Washingtonin kirjeenvaihtaja Tuomas Niskakangas kirjoittaa aamun lehdessä.

Big Think ehdottaa presidenttiehdokkaaksi Black Flag -punkbändistä tuttua yhden miehen mediaa, Henry Rollinsia.

Miksikäs ei: Rollins on itseoppinut mies, jolla on voimakkaita näkemyksiä, Big Think perustelee. Hän on myös pasifisti ja väsymätön ongelmienratkoja, joka ei pelkää esittää vaikeita kysymyksiä. Mikä tärkeintä, Henry Rollins on todella, todella vihainen siitä, mitä Yhdysvalloille on päässyt tapahtumaan.

Rollinsin näkemyksiä pääsee kuuntelemaan Savoy-teatterissa 8. helmikuuta, kun Rollins tuo The Long March 2012 -nimisen spoken word -shownsa Helsinkiin.

Voitaisiinko Rollins napata Savoyn lavalta myös Suomen presidenttiehdokkaaksi?

Kiitos vinkistä, Anna!

Klikkaa kuva suuremmaksi tästä kuvankaappauksesta.

Eduskunnan Twitter-nokkimisjärjestys pantiin kartalle

Verkkobongaus 4.11.2011, klo 16:10 Aino Frilander

Tässä pienen sosiologisen tutkimuksen aihe: kartta siitä, kuka kansanedustajista seuraa ketäkin Twitterissä.

Värit eivät edusta puolueita, vaan algoritmin löytämiä luokkia. Mitä isompi pallukka, sitä enemmän kansanedustajaa seurataan tai hän seuraa muita. Nuoli kertoo kumpi seuraa.

Silmämääräinen pika-analyysi paljastaa, että eduskunnan Twitter-guruja ovat Mikael Jungner, Alexander Stubb, Anni Sinnemäki ja Oras Tynkkynen. Jussi Halla-aho seuraa, mutta häntä ei juuri seurata. Nuoremmista kansanedustajista erityisesti Lasse Männistön päivitykset näyttävät kiinnostavan Arkadianmäellä.

Kiitämme kartasta toimittaja Tapio Kanteletta!

Kuvankaappaus Gawker-sivustolta

Israel ja Palestiina, ottakaa mallia New Yorkista

Verkkobongaus 3.11.2011, klo 13:20 Aino Frilander

New Yorkin Coney Islandilla sijaitsevan baagelipuodin kohtalo antaa toivoa siitä, että Lähi-idän rauhanprosessi saattaa vielä edetä.

Coney Island Bialys and Bagels, kaupungin vanhin baageli- ja bialy-kauppa, oli sulkemassa ovensa, kun perustajan pojanpoika päätti lopettaa, kertoo The Jewish Daily Forward.

(Juutalainen perinneherkku bialy on kuin baageli, mutta sitä ei ole keitetty ja reiän sijaan siinä on syvennys.)

Kaupassa aiemmin työskennelleet muslimit, Peerzada Shah ja Zafaryab Ali, päättivät kuitenkin jatkaa perinteistä juutalaisbisnestä. Miehet aikovat pysyä uskollisena alkuperäiselle kosher-reseptille.

(via Gawker)