Hitin anatomia: Uusi Madonna on aika yllätyksetön

Nyt 19.2.2012, klo 17:00 Ilkka Mattila

Popin kuningatar Madonna lanseerasi uuden kappaleensa massiivisesti amerikkalaisen jalkapallon Super Bowl -loppuottelun tauolla. Yhdysvalloissa ei voisi saada millään suurempaa katsojamäärää.

Leuhkaan presentaatioon suhteutettuna Give Me All Your Luvin’ on Madonnan hitiksi aika yllätyksetön, ellei yllättävänä sitten pidä sitä, että tällä kertaa hän ei lähesty meitä diskon kautta, vaan pitkästä aikaa melko suoraviivaisesti popbiisin voimalla.

Give Me All Your Luvin’issa kierrätetään paitsi ZZ Topin vanhan hitin nimeä yhden kirjaimen erolla myös 80-luvun alun puolisynteettisen popin koukkuja. Kappaleessa on perinteinen rakenne säkeistöineen ja kertosäkeineen, basso jauhaa punkmaisesti tasaisia kahdeksasosia ja perusääniä, ja soinnut ovat lukemattomista rockbiiseistä tutut. Melodiassa on mukana myös ripaus Madonnan omista nuoruuden hiteistä.

Tällainen kasarikierrätys on vaihtelua Madonnan uralla, mutta nuoremman polven artistit ovat toki sitä tehneet kyllästymiseen asti.

The B-52′sista ja muista 80-luvun hittibändeistä muistuttavan kappaleen tuoreinta antia ovatkin vierailevien solistien, Nicki Minaj’n ja M.I.A:n osuudet. Kummallekin on suotu kahdeksan tahtia.

 

Virallisella videolla ei vilautusta ole.

Madonna tuomitsee M.I.A:n Super Bowl -käytöksen

Viihde 10.2.2012, klo 21:47 Teemu Leminen

No niin, Madonna on viimein avannut sanaisen arkkunsa liittyen tämän vuoden Super Bowl -kohuun, M.I.A:n keskisormen vilautukseen.

Madonna ja M.I.A. esittivät Super Bowlin väliajalla Madonnan uuden Gimme All  Your Luvin -biisin yhdessä Nicki Minaj’n kanssa. Jossain vaiheessa M.I.A. päätti räväyttää ja vilautti yleisölle keskisormea.

Madonna ei sanojensa mukaan ollut tempauksesta edes tietoinen ennen kuin oli jo poistumassa stadionilta. Eikä hän ollut tyytyväinen. Madonnan mielestä M.I.A:n tempaus nimittäin toi ikävää negatiivista särmää muuten niin lempeään ja mukavaan tunnelmaan.

Kuningatar on puhunut, pulinat pois.

Ja ei se sormen vilautus nyt oikeasti ollut mitään esimerkiksi Janet Jacksonin tissinvilautukseen verrattuna.

Lähde: NME.

LMFAO tulee ensi kuussa keikalle Suomeen.

Will.I.Am juoruaa: LMFAO esiintyy Super Bowlissa Madonnan kanssa

Viihde 27.1.2012, klo 18:05 Teemu Leminen

The Black Eyed Peas -bändistä tuttu Will.I.Am juoruaa, että Madonna saisi varsinaiset raikulitukijoukot Super Bowl -puoliaikashow’hunsa. Hän povaa, että rautarouvan kanssa lavalle kipuaisi dj-kaksikko LMFAO.

Tähän mennessä on jo ehditty huhuta, että Madonnan kanssa esiintyisivät hiphoppari Nicki Minaj ja räppäri M.I.A., jotka ovat mukana myös Madonnan tulevan albumin ensimmäisellä sinkkulohkaisulla Give Me All Your Lovella.

Super Bowl pelataan ensi viikon sunnuntain ja maanantain (5.–6.2.) välisenä yönä Suomen aikaa.

Lähde: Rolling Stone.