”Cherokee” on  Cat Powerin vuonna 2012 julkaistun Sun-levyn ensimmäinen sinkku.

Cat Power Flow-festivaalille, Glasvegas Provinssiin

Musiikki 29.4.2013, klo 11:00 Aino Frilander

Flow-festivaali on lisännyt ohjelmistoonsa yhdysvaltalaismuusikko Cat Powerin. Siviilissä Chan Marshall -nimellä tunnettu vaihtoehtotähti ammentaa paitsi vanhasta bluesista, countrystä ja folkista, myös popista, soulista ja jälki-grungesta.

Yli 20 vuoden uran tehnyt Marshall löi läpi vuonna 2006 julkaistulla The Greatest -levyllä.

Cat Power esiintyi ensimmäistä kertaa Helsingissä helmikuussa 2012. The Circuksen keikalla vaivasivat (lisää…)

Timo Lassy nähdään Flow Festivalilla. Kuva: Markku Åberg.

Timo Lassy nähdään Flow Festivalilla. Kuva: Markku Åberg.

Uusia Flow-nimiä: Ravi Coltrane, Jacco Gardner, Timo Lassy ja Serenity Ensemble

Musiikki 25.4.2013, klo 10:26 Arla Kanerva

Flow Festival on julkistanut lisää nimiä esiintyjälistalleen. Tunnelma on varsin jazzaava, sillä uusia kiinnityksiä ovat amerikkalaissaksofonisti Ravi Coltrane kvartettinsa kanssa, alankomaalainen multi-instrumentalisti Jacco Gardner, saksofonisti Timo Lassy yhtyeineen ja kotimaisten jazz-artistien kokoonpano Serenity Ensemble.

Uutukaiset esiintyvät Suvilahdessa Balloon 360° -lavalla, jonka kattona on valtava paineistettu pallo. (lisää…)

Helmikuussa Moderat kuulosti Berliinissä tältä.

Flow-lisäyksiä: Moderat, Austra, Woods, Nicole Willis

Musiikki 19.4.2013, klo 10:25 Aino Frilander

Flow Festival on lisännyt ohjelmistoonsa Berliinin elektroedelläkävijöiden Apparatin ja Modeselektorin yhteisprojekti Moderatin, torontolaisen Austran sekä amerikkalaisen rock-yhtye Woodsin.

Moderat-trio (lisää…)

Grimesin Oblivion – indiegurujen mukaan viime vuoden paras biisi. Nyt myös Flow’ssa.

My Bloody Valentine ja Grimes Flow-festivaalille

Musiikki 5.4.2013, klo 9:00 Aino Frilander

Paluulevyllään kohinaa aiheuttanut vaihtoehtorock-yhtye My Bloody Valentine esiintyy elokuussa Flow-festivaalilla.

Vuonna 1983 perustettu irlantilainen My Bloody Valentine palasi helmikuussa yli kahdenkymmenen vuoden levytystauoltaan. Vuonna 1991 julkaistu Loveless on surisevan shoegaze-psykedelian klassikko, ja tämän vuoden m b v on sekin saanut osakseen suitsutusta.

Lisäksi Flow’n ohjelmistoon on lisätty (lisää…)

Lavallahan on kohta tungosta. Kuva: Niklas Sandström

Lavallahan on kohta tungosta. Kuva: Niklas Sandström

Bat for Lashes Flow-festivaalille

Musiikki 20.3.2013, klo 10:00 Aino Frilander

Elokuussa järjestettävällä Flow-festivaalilla esiintyy myös Bat For Lashes -taiteilijanimellä esiintyvä Natasha Khan, jonka tuorein levy, The Haunted Man, ilmestyi syksyllä kriitikkokiitoksen saattelemana.

Viimeksi Bat For Lashes nähtiin Suomessa viime kesän Provinssirockissa.

Ohjelmaan on lisätty myös kokeellista poppia soittava Julia Holter sekä (lisää…)

Elokuu lähenee taas. Kuva: Sabrina Bqain.

Kohta täällä taas. Kuva: Sabrina Bqain.

Flow-festivaaliin lisää kiinnityksiä

Musiikki 7.3.2013, klo 11:00 Mirja Hämäläinen

Kesä lähenee ja Flow jatkaa voimannäyttöjään kiinnittämällä lisää nimiä artistikattaukseensa. (lisää…)

Kendrick Lamarista on tulossa ahkera Suomen-kävijä.

Kendrick Lamarista on tulossa ahkera Suomen-kävijä. Kuva: Flow.

Kendrick Lamar tykästyi Suomeen? Kesän ohjelmassa Pori Jazzin lisäksi Flow-festivaali

Musiikki 25.2.2013, klo 10:46 Teemu Leminen

Yhdysvaltalainen hip hop -artisti Kendrick Lamar näyttää tykästyneen Suomeen oikein toden teolla. Lamar esiintyi Suomessa ensimmäisen kerran 16. helmikuuta, ja nyt mies on lupautunut tulemaan tänne peräti kahdelle kesäkeikalle.

Ensimmäinen Lamarin keikoista on Pori Jazz -festivaaleilla 20. heinäkuuta. Lisäksi herra esiintyy Helsingin Flow-festareilla elokuussa.

Flow’n muita uusia kiinnityksiä (lisää…)

Tuolla sitä taas. Kuva: Niklas Sandström / Flow

Elokuussa tässä kuvassa kuuluu Nick Cavea ja Azealia Banksia. Kuva: Niklas Sandström / Flow

Flow-festivaalin ensimmäiset esiintyjät julki: The Knife, Nick Cave, Azealia Banks

Musiikki 22.1.2013, klo 10:00 Aino Frilander

Ensi elokuussa järjestettävän, kymmenennen Flow Festivalin ensimmäiset esiintyjät ovat varmistuneet.

Keskiviikkona 7. elokuuta festivaalin avajaiskonsertissa esiintyy ruotsalainen elektroduo The Knife. Albumilla Silent Shout vuonna 2006 tunnetuiksi tulleet Dreijerin sisarukset ilmoittivat joulukuussa julkaisevansa uuden levyn huhtikuussa vuoden hiljaisuuden jälkeen.

Festivaaliviikonlopun ohjelmistossa nähdään keikkalavoille palaava, helmikuussa levyn julkaiseva Nick Cave & The Bad Seeds. Samassa yhtyeessä ja Einstürzende Neubautenissa vaikuttanut Blixa Bargeld esiintyy myös Flow-festivaalilla, mutta soolona.

Flow’ssa esiintyvät myös viime kesän Ruisrockin-keikkansa perunut räävitön naisräppäri Azealia Banks, Losing You -kappaleella (lisää…)

Nytin täyteilmoitus on aiheuttanut hämmennystä. Pahoittelemme.

Nytissä julkaistu ”Flow-ranneke” oli vitsi

Nyt 29.11.2012, klo 16:47 toimitus

Nytin toimitus pahoittelee hämmennystä, jota Nyt-liitteessä perjantaina 23.11.2012 julkaistu täyteilmoitus on aiheuttanut.

Lahja Sinulle, Nytin lukija -otsikolla julkaistussa täyteilmoituksessa oli kuvattu noin kahdeksan senttiä leveä ja kaksi senttiä korkea pienoisranneke, jossa oli teksti ”Flow Festival 9.–11.8.2013, access all areas”. Kuvan alla oli teksti ”Festariranneke ensi kesäksi”.

Toimitus on saanut ilmoituksesta joitain kyselyitä lukijoilta, jotka ovat pohtineet, onko kyseessä aito pääsylippu. Asiasta (lisää…)

Feist! Tänään! Vihdoin! Kuva: Flow

Päivän Flow-tärpit: Ihanat naiset ja muuta

Musiikki 12.8.2012, klo 10:00 Jose Riikonen

Feist klo 19.30, päälava

Kanadalaisen Leslie Feistin keikka tarjonnee ihanaa, tummaa ja vahvaa tulkintaa. Toivottavasti ilta on edes hieman pimentynyt puoli kahdeksan aikaan, sillä auringonpaiste ei sovi Feistin tyyliin.

DāM Funk klo 19.00, Nokia Blue Tent

Yhdysvaltain länsirannikolta kajahtaa! Tai ehkä (lisää…)

Frankiakin harmittaa. Kuva: Jason Kempin / AFP

Frank Ocean peruu Flow-esiintymisensä

Musiikki 10.8.2012, klo 14:14 Aino Frilander

Yhdysvaltalaisartisti Frank Oceanin tämäniltainen esiintyminen Flow Festivalilla on jouduttu peruuttamaan. Peruutuksen syyksi on ilmoitettu äkillinen sairastapaus.

Ocean keskeytti esiintymisensä eilen Oslossa hänen äänensä petettyä. (lisää…)

Pitchforkin bileistä Flow’hun. Kuva: Flow

Päivän Flow-tärpit: Räppiä, soulia, unipoppia

Musiikki 10.8.2012, klo 9:00 Aino Frilander

A$AP Rocky klo 19.00, Nokia Blue Tent

Heinäkuussa Pitchfork Music Festivalilla, perjantai-iltana Nokia-teltassa: New Yorkin Harlemista kotoisin oleva A$AP Rocky tarjoilee hyvää räppiä. LongLiveA$AP-debyyttilevy on tarkoitus julkaista syyskuussa.

Korallreven klo 19.15, Black Tent

Jos räpin sijaan mieluummin liitelee (lisää…)

Björkin esittämä Selma ei näe kovin hyvin. Kuva: Ylen kuvapalvelu

Katso: Flow-vieras Björk tähdittää Dancer in the Darkia

TV 8.8.2012, klo 15:01 Aino Frilander

Teema näyttää juuri sopivasti Flow-viikonlopun alla dogma-ohjaaja Lars von Trierin traagisen musikaalin Dancer in the Dark, jonka pääosaa näyttelee Flow-vieras, islantilaistähti Björk.

Selmasongs-levy pyörimään ja nenäliinat valmiiksi iltaa odotellessa.

Kino: Dancer in the Dark Teemalla klo 21.50–00.05.

Heillä oli rannekkeet kondiksessa. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Huomio: Flow-lippuja voi myydä ja vaihtaa vain torstaihin asti

Verkkobongaus 7.8.2012, klo 12:56 Aino Frilander

Flow-festivaali tiedotti eilen Facebookissa, että festivaalin pääsylippuja voi uudelleennimetä vain torstaihin 9. elokuuta asti. Jos et siis halua tai voi käyttää Flow-lippuasi itse esimerkiksi sairastuttuasi, on lipun myyminen tai antaminen eteenpäin torstain jälkeen vaikeaa.

Miksi näin, Flow-festivaalin toimitusjohtaja Suvi Kallio?

”Yritämme tällä saada trokauksen aisoihin. Viime vuonna trokarit (lisää…)

Hän on 110th Streetillä, ei Flow’ssa. Kuva: XL Recordings

Flow vahvistaa: Bobby Womack peruu keikkansa

Musiikki 3.8.2012, klo 14:23 Aino Frilander

Flow-festivaalille kiinnitetty soul-legenda Bobby Womack peruu Flow-keikkansa 10. elokuuta, kertoo Flow-organisaatio.

Göteborgissa 9–11. elokuuta järjestettävä Way Out West -festivaali tiedotti eilen Womackin siirtävän elokuun keikkojaan keuhkokuumeen takia. Flow kertoo, että Womackin kunto on äkillisesti heikentynyt. (lisää…)

  1. Haluan sokkotreffeille!

    Hakemuksen tiedot käsitellään luottamuksella. Tiedot jäävät toimituksen haltuun.

  2. nainen mies joku muu
  3. naista miestä kumpikin käy
Klikkaa seuraavalle sivulle
Lähetä Takaisin edelliselle sivulle

Kiitos osallistumisestasi.