& Other stories -merkin nimissä on postattu YouTubeen mystisiä inspiraatiovideoita.

H&M:n luksusmerkki & Other Stories tulee Suomeen vain verkkokauppana

Tyyli 9.1.2013, klo 12:57 Aino Frilander

Maaliskuussa H&M ilmoitti lanseeraavansa uuden kauppaketjun vuonna 2013, mutta tiedossa ei ollut kuin nimi, & Other stories.

Nyt Reuters uutisoi, että & Other stories avaa keväällä ensimmäiset liikkeensä Barcelonaan, Berliiniin, Kööpenhaminaan, Lontooseen, Milanoon, Pariisiin ja Tukholmaan. Suomessa saadaan toistaiseksi tyytyä (lisää…)

Kevään ja kesän kokoelmassa on veistoksellisia leikkauksia. Kuvankaappaus COSin sivuilta.

COS avaa Helsingin Kämp Galleriassa perjantaina

Tyyli 23.5.2012, klo 18:14 Aino Frilander

H&M-ketjuun kuuluva COS eli Collection of Style avaa ensimmäisen Suomen-putiikkinsa Helsingin Kämp Galleriaan osoitteeseen Pohjoisesplanadi 29 tämän viikon perjantaina, 25. toukokuuta, klo 12.

Muotibloggaajat ovat hehkuttaneet COSin tuloa sen verran, että innokkaimmat roikkunevat ovenkahvassa. Kyllä sinne vielä ehtii!

Ensimmäisenä asiasta kertoi Olivia-lehti Facebookissa.

Päivitys 23.5.2012 klo 20.20: Tieto vahvistettu!

Kuvankaappaus COS:n sivuilta.

COS avaa vaatekaupan Helsingin Kämp Galleriaan

Tyyli 30.1.2012, klo 13:55 Teemu Leminen

Vaatemerkki Collection of Style, tuttavallisemmin COS, avaa ensimmäisen Suomen-putiikkinsa Helsingin Kämp Galleriaan kevään aikana. Tähän saakka COS:n vaatteita mielivä on joutunut matkustamaan Tukholmaan päästäkseen ostoksille.

H&M-ketjuun kuuluva COS myy korkealaatuisia vaatteita kohtuuhintaan. Sillä on myymälöitä yhdeksässä Euroopan maassa.

Lähde: Morning Star.

  1. Haluan sokkotreffeille!

    Hakemuksen tiedot käsitellään luottamuksella. Tiedot jäävät toimituksen haltuun.

  2. nainen mies joku muu
  3. naista miestä kumpikin käy
Klikkaa seuraavalle sivulle
Lähetä Takaisin edelliselle sivulle

Kiitos osallistumisestasi.