Mitä ajattelin tänään: Luonnotonta käytöstä
Kävi niin kuin käy: Björn Wahlroos antoi haastattelun, kansa kohahti, se siitä, terve vain. Wahlroos on kuin oraakkeli, joka ilmestyy aina välillä parvekkeelle ja ilmoittaa jotakin hullunkurista, sitten päivitellään. Nyt hän sanoi: ”Ihminen on luonteeltaan omaa etuaan ajatteleva. Se on jokaisen elävän organismin perusominaisuus vuosituhansien saatossa.”
Väite kuulostaa tutulta, mutta mitä se tarkoittaa? Sillä kyllähän jokainen, joka elää toisten keskellä, tietää, että ihmiset itse asiassa ovat hyvin epäitsekkäitä. He auttavat toisiaan, luopuvat omastaan, uhraavat henkensä oikeudenmukaisuuden tai rakkaidensa puolesta. Ovatko nämä ihmiset ”luonnottomia”? Mutta kun heitä on ihan älyttömän paljon!
Samalla viikolla kun Wahlroos selitti maailmaa Hesarissa, Kansan Uutiset kertoi kiinnostavasta väitöstutkimuksesta. Päivi Uljas oli saanut kimmokkeen tutkimukselleen huomatessaan, että 1950-luvulla kaupunkilaistyöläiset vastustivat kiivaasti uuden työttömyysturvajärjestelmän kaksijakoisuutta, vaikka itse hyötyivät siitä. (lisää…)

