Hei pimeyden prinssi/prinsessa! Marja, Nytin graafikko, suosittelee sinulle synkeää musiikkia.

Epävirallinen lista: Synkkää musiikkia

Soittolistat 16.2.2012, klo 20:14 toimitus

Peter Hook saapuu yhtyeineen maaliskuussa Helsinkiin esittämään vanhan bändinsä Joy Divisionin Closer-levyn kokonaisuudessaan. Joy Division loi lyhyen olemassaolonsa aikana perustan koko postpunk-genrelle, josta pian alkoi versoa goottirokiksi kutsuttu kauhuromanttinen rockmusiikin alalaji.

Nykyään goottimusiikki pitää sisällään niin monenlaisia alalajeja ja -tyylejä, että sekamelskasta on melko konstikasta saada tolkkua, mutta melankolia toimii silti yhteisenä nimittäjänä.

Tähän soittolistaan olen poiminut omia suosikkejani alkaen punkpohjaisesta räimeestä konepopin kautta 90-luvun alun konerumpuveroiseen UK-goottirokkiin.

Kaikissa näissä kappaleissa on aistittavissa Joy Divisionin kaikuja.”

Kuuntele Marja Suvivuon kokoama soittolista klikkaamalla tästä.

Lisää soittolistoja löydät täältä.

Derulon Jason lauleskelee tytöstä.

Facebook julkaisi soittolistoja ystävänpäivän kunniaksi

Soittolistat 14.2.2012, klo 11:58 Teemu Leminen

Facebook on luonut ystävänpäivän kunniaksi kaksi Spotify-soittolistaa, joista toinen on kohdistettu parisuhteeseen hyppääville ja toinen parisuhteen poikkaiseville. Toista listaa voi siis kuunnella kullan kanssa ja toista suklaarasia kainalossa.

Lemmenlista sisältää muun muassa Jason Deruloa, Beyoncéa, Flo Ridaa ja Britney Spearsia. Erolistalta löytyy Adelea, Kanye Westiä, Rihannaa ja Bruno Marsia.

Jos koet lilluvasi muikeissa lemmenliemissä, voit testata niiden kuumuuden HS.fin rakkaustestillä.

Iloista ystävänpäivää!

Jarkko Jokelainen tarjoaa räimettä.

Kuuntele Epävirallinen lista: Punkkarit melodisina

Soittolistat 9.2.2012, klo 20:01 Jarkko Jokelainen

Ensi viikolla Suomea kiertää Leatherface, keväämmällä tulee Lemonheads ja kesällä Hüsker Dün Bob Mould. Dinosaur jr, Dwarves, Misfits, Social Distortion ja Hard-Ons kävivät äskettäin. Yli 20 vuoden takaiset underground-sankarit tuntuvat yhtäkkiä olevan ajankohtaisia.

Tämä on se ääniraita, jonka tahdissa nykyajan supertähdet Green Day ja Foo Fighters kasvoivat aikuisiksi: punkista ponnistanutta mutta melodista 1980-luvun rockin aluskasvillisuutta. Osa bändeistä sai hitin tai kaksi, mutta kukaan tuskin rikastui.

Siksi he kiertävät edelleen, tai ennemminkin taas, muistuttamassa olemassaolostaan.

Kuuntele Jarkko Jokelaisen kokoama Spotify-soittolista klikkaamalla tästä.

Lisää soittolistoja löydät täältä.

Florence koneineen maittaa Obamalle.

Musiikki toimii myös jenkkivaaleissa: Barack Obaman virallinen kampanjasoittolista julki

Soittolistat 9.2.2012, klo 18:49 Teemu Leminen

Yhdysvalloissakin käydään presidentinvaalikampanjaa musiikin voimin. Demokraattien Barack Obama on nimittäin juuri julkistanut virallisen kampanjasoittolistansa Twitterissä.

Obaman soittolista on varsin monipuolinen. Se sisältää perinteistä Bruce Springsteen -rockia, Ricky Martinin lattarirytmejä, hyväntekijänä tunnetun Bonon luotsaamaa U2:ta ja vanhaa kunnon No Doubtia.

Mutta vaikuttaa Obama – tai ainakin hänen kampanjatoimistonsa väki – olevan aika hyvin perillä uudemmastakin musiikista. Komeilevathan soittolistalla myös Wilco, Arcade Fire ja Florence + The Machine.

Ja hei, The Atlantic Wiren mukaan mukana olisi myös suomalaisella Timmion-levymerkillä levyttävä Nicole Willis and the Soul Investigatorsin Keep Reachin’ Up, mutta Spotifyssä sitä ei näy. Olisihan se hienoa!

Kuuntele Obaman Spotify-kampanjalista täältä.

Päivitetty 10.2. klo 8.37, kiitos Karel!

Kiitos vinkistä, Jussi.

The Cardigans laulaa hyvästä hevosesta.

Lukija inspiroitui: Heppa-aiheista musiikkia, olkaa hyvät!

Soittolistat 4.2.2012, klo 20:00 Teemu Leminen

Anna Laineen kissateemainen Spotify-lista sai lukijat liikkeelle. Liekö Apassionatan ansiota vai mitä, mutta Laineen listasta inspiroitunut Tytti Viinikainen tarjosi meille kokoamaansa heppa-aiheista Spotify-soittolistaa.

Ja kelpo listahan se olikin. Kuuntele vaikka itse. Erityispisteet Chisun, The Cardigansin ja Tapio Rautavaaran ottamisesta mukaan.

Ilkka Mattila esittelee trumpettimusiikkia. Kuva: Sanni Pasuri.

Epävirallinen lista: Trumpetti törisee

Soittolistat 2.2.2012, klo 19:00 Ilkka Mattila

Nyt-liitteen (5/2012, sivu 25) haastatteleman trumpetisti Verneri Pohjolan innoittamana on hyvä kuunnella muitakin mutkalle taivutetun torven taitajia.

Jazzin suurista trumpetisteista tutuimpia ovat Miles Davis ja Dizzy Gillespie.

Vähintään yhtä kaukaa menneisyydestä vaikuttavat Clifford Brown ja Fats Navarro.

Pohjolan ohella nuorempaa kotimaista trumpetistipolvea edustaa Jukka Eskola.

Kuuntele toimittaja Ilkka Mattilan kokoama Spotify-lista tästä.

Lisää soittolistoja löydät täältä.

Illan viimeiset hitaat

Soittolistat 28.1.2012, klo 21:00 Teemu Leminen

Kädet kiertyivät ujosti kumppanin ympärille. Ne ehkä tärisivät vähän. “I’ll never break your heart“, lupasi Backstreet Boys koulun diskossa.

Ne minuutit olivat kuin seitsemäs taivas.

Muistatko?

Muistan“, vastaa XL5.

Kuuntele Poikabändislovarit-Spotify-lista tästä.

Anna Laine pitää kissoista. Ja koilista.

Epävirallinen lista: Naukumaijat

Soittolistat 26.1.2012, klo 18:40 Anna Laine

Jos tykkää kissoista ja musiikista, tykkää varmaan myös kissamusiikista. Kissat ovat inspiroineet sanoittajia biisinteossa ja artisteja heidän nimetessään yhtyeitään.

Helsinkiin 5.2. keikalle saapuva Cat Power on hyvä esimerkki jälkimmäisistä.

Huomattavasti enemmän löytyy kappaleita, joiden sanoituksiin kissat ovat livahtaneet. Soul-laulaja Lee Dorsey rinnastaa kissansa tyttöystävään, joka ei kunnioita miestään, vaikka mitä toisi tarjolle.

Kissalaulujen aatelia on M. A. Nummisen ja Pedro Hietasen Kissa lääkärissä. Siinä kissa saa diagnoosin hiiriallergiasta.

Kuuntele Spotify-soittolista täältä.

Nytin aikaisempia soittolistoja löydät täältä: (lisää…)

Mirel Wagner on blues-naisia. Kuva: Matti Snellman

Epävirallinen lista: Bluesin juurilla

Soittolistat 19.1.2012, klo 21:33 Ilkka Mattila

Mirel Wagner kertoo tämän viikon Nyt-liitteessä artisteista, jotka innoittivat häntä oman musiikin tekemiseen.

Wagner kaivoi kouluikäisenä kirjastosta varhaisten blueslaulajien vanhoja levytyksiä, joissa väkevät tulkinnat ja primitiivisesti svengaava rytmi tunkeutuvat kohinan ja rahinan läpi kuin kaivon pohjalta ikään.

Mirel Wagnerin inspiroimalla blueslistalla ovat mukana muiden muassa Robert Johnsonin kuuluisa Cross Road Blues vuodelta 1937, Memphis Minnien I’d Rather See Him Dead vuodelta 1938 ja Blind Willie Johnsonin Dark Was the Night, Cold Was the Ground, joka äänitettiin jo vuonna 1927.

Suomalaisille tutuimpia listan vanhoista blueslaulajista ovat 79-vuotias Louisiana Red ja Eddie Boyd, joka asui viimeiset 24 elinvuottaan Helsingissä.

Kuuntele Spotify-soittolista täältä.

Nytin aikaisempia soittolistoja löydät täältä: (lisää…)

Mikko Aaltonen ja entisten nuorten sävellahja. Kuva: Markki Niskanen

Epävirallinen lista: Nuoriso rules

Soittolistat 12.1.2012, klo 18:30 toimitus

Pitkien pyhien aikana on liikaa aikaa miettiä kadonnutta nuoruutta.

Onneksi levyhyllyn pölyisimmästä nurkasta voi vielä löytää pelastuksen. Katsotaanpa: kaikkien kesätyökappaleiden isä, Eddie Cochranin Summertime Blues, lupaa, että lämmin vuodenaika on jo lähellä.

Frankie Lymon & The Teenagersin doo-wop-klassikko I’m Not a Juvenile Delinquent muistuttaa aikuisten käytöstapojen tärkeydestä kaiken kaamoksen keskelläkin, kun taas The Whon Kids Are Alright auttaa ymmärtämään metroaseman ovella räkiviä raggareita.

Kuuntele Spotify-soittolista täältä.

Nytin aikaisempia soittolistoja löydät täältä: (lisää…)

Otto Talvio suosittelee musiikkia tuonpuoleisesta.

 

Epävirallinen lista: Haudan takaa

Soittolistat 5.1.2012, klo 20:54 Otto Talvio

Artistin kuolema on harvemmin hänen kaupallinen päätepysäkkinsä. Toisten koko maine on syntynyt vasta heidän kuolemansa jälkeen. Niin kävi nuorena kuolleelle Nick Drakelle. Joskus kuolleesta artistista on tullut postuumisti hittituote, kuten kävi Eva Cassidylle.

Menestysartistien ura loppuu harvoin kuolemaan, kuten Forbesin kokoamat listat menestyksekkäimmistä kuolleista julkkiksista todistavat: Michael Jackson teki 2010 enemmän rahaa kuin U2:ta lukuun ottamatta kukaan elävien kirjoissa.

Joskus levystä kuulee, että ne on tehty jo kun elämän ehtoo häämöttää. Sellaisia ovat Topi Sorsakosken Tummansininen sävel ja Johnny Cashin viimeiset levytykset. Molemmissa on tavoitettu hetki, jolloin jokainen laulun sana on merkitystä täynnä.

Kuuntele Spotify-soittolista täältä.

Nytin aikaisempia soittolistoja löydät täältä: (lisää…)

Ilkka Mattila on Nytin musiikkitoimittaja ja joulubiisien asiantuntija. Kuva: Sanni Pasuri

Epävirallinen lista: Enimmäkseen hyvää joulua!

Soittolistat 22.12.2011, klo 20:42 Ilkka Mattila

Joulun soittolistassa ei kikkailla, vaan kuunnellaan klassikkoja.

Niitä ovat esimerkiksi The Poguesin ja Kirsty MacCollin Fairytale of New York, Sladen Merry Xmas Everybody ja Darlene Loven Christmas (Baby Please Come Home).

Koska joulu ei ole pelkkää hykertelyä takan ääressä, listalla on myös muutama surullinen laulu, kuten Leisure Societyn kolmen vuoden takainen jouluhitti Last of the Melting Snow, ja onnellisen perhejoulun kääntöpuolen maalaa The Blue Nilen Family Life.

Kuuntele Spotify-soittolista täältä.

Nytin aikaisempia soittolistoja löydät täältä: (lisää…)

Kuva: Aleksi Kinnunen

Epävirallinen lista: Talviunipoppia

Soittolistat 15.12.2011, klo 20:59 Aleksi Kinnunen

Vuoden viimeisiä viikkoja viedään. Ei ole ihme, jos takki tuntuu vähän tyhjältä.

Kokosin pimeän vuodenajan raukeisiin tunnelmiin sopivaa lempeää ja pehmeää nykypoppia, joka vaihtelee trendikkään elektronisista chillwave-sävyistä leijailevaan unipoppiin ja haaveelliseen laulaja-lauluntekijämusiikkiin.

On esimerkiksi uutta Mazzy Staria, hempeää turkulaista Burning Heartsia sekä kaikuisan sumeaa Nite Jeweliä ja John Mausia.

Nättejä talviunia!

Kuuntele musiikkitoimittaja Aleksi Kinnusen Spotify-soittolista täältä. (lisää…)

Otto Talvio haluaa johdatella sinut psykefolkin saloihin. Kuva: Aapo Huhta / HS.

Epävirallinen lista: Suistunutta folkrockia

Soittolistat 8.12.2011, klo 21:05 Otto Talvio

Tiistaina Helsingissä esiintyvän Comusin debyytti First Utterance (1971) oli aikansa synkintä progressiivista folkia, mutta yhtye ei ollut ainoa tavanomaisen folkrockin reitiltä suistunut.

Psykedelian läpitunkema folk oli vuoroin uneliaan kaunista, synkkää ja mystistä, intialaisittain junnaavaa ja kelttiläisesti räiskähtelevää. Siinä nousivat pinnalle huikeat naislaulajat, kuten Fairport Conventionissa laulaneet Sandy Denny ja Judy Dyble, mystisesti kadonnut Shelagh McDonald tai Pentanglen Jacqui McShee. Popmusiikkina se oli epätavallista jopa 1970-luvun mittapuulla.

Kuuntele musiikkitoimittaja Otto Talvion Spotify-soittolista tästä.

Nytin aikaisempia soittolistoja löydät täältä: (lisää…)

Pauliina Siniauer on Radio Helsingin pikkujoulumusiikkiasiantuntija.

Epävirallinen lista: Pikkujoulut!

Soittolistat 1.12.2011, klo 21:02 Aino Frilander

“Välillä voi käydä niin että lähtee ulos perjantai-illalla ja kotiin selviytyy vasta lauantai-aamuna. Tällaisella tarinalla aloittaa pikkujoulujen soittolistan The Specials. Tunnelmaa nostetaan Curtis Mayfieldin voimin, kulkusista vastaa The Ronettes. Ja kuten hyvissä juhlissa aina, ilta päättyy viimeisiin hitaisiin. Nenäliinat esiin kun The Banglesin Eternal Flamen ensitahdit kajahtavat.”

Kuuntele Radio Helsingin Pauliina Siniauerin Spotify-soittolista täältä.

Tässä Nytin aikaisempia soittolistoja: (lisää…)