otto-talvio-kayta-tata-mv-620

Kolumni: Festivaali kuuluu kaupunkiin

Kolumnit 17.5.2013, klo 14:30 Otto Talvio

On ilo huomata, että Helsinki on tänä vuonna entistäkin parempi festivaalikaupunki. Kantakaupungissa järjestetään tulevana kesänä muun muassa Flow, Kuudes Aisti, Rock the Beach, Tuska, Weekend Festival, Summer Sound, HKI Hustle ja Juhlaviikot. Voi liikkua julkisilla ja jalan, ja yöksi pääsee omaan sänkyyn tai säädylliseen hotelliin, jos sattuu olemaan Helsingissä visiitillä. Kaikki palvelut ovat vieressä.

 

Kaupunkifestivaalit ovat ylivoimaisesti pusikkofestareita parempi festivaalin muoto. Olen joutunut toteamaan, että hienot muistoni perinteisiltä festareilta ovat hienoja vain siksi, että aikaa on kulunut riittävän paljon.

Minusta on ihan hauska muistella kuinka nukuimme autossa Hultsfredin parkkipaikalla ja (lisää…)

Anu Silfverberg nettiin 620 VIIMEISIN

Mitä ajattelin tänään: Taide sopii huonosti Twitteriin

Kolumnit 17.5.2013, klo 7:00 Anu Silfverberg

Taiteeseen syydetään miljoonia julkista rahaa, ja vastineeksi yleisön on kohtuullista odottaa taiteilijoilta jonkinlaista tulkintaa yhteisestä maailmastamme. Valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Hyvä taide taittaa arjen ja liittää suomalaiset toisiinsa.

Vain keskimmäinen virke on perussuomalaisten kulttuuriohjelmasta, siis siitä, jota jopa Timo Soini luonnehti myöhemmin pelkäksi provokaatioksi. Kaksi muuta ovat Helsingin Sanomien uutispäällikön Jussi Pullisen kirjoituksesta, jossa hän vaatii taidetta Twitteriin ja Instagramiin.

Pullinen suuttui taiteilijoille, koska he ovat ”pihalla” internetistä. He esimerkiksi (lisää…)

Sami-Pöyry-2011-mv

Kolumni: Sano ei zombien hirmuvallalle

Kolumnit 10.5.2013, klo 19:12 Sami Pöyry

Haluaisin päättää, minkälaisia elokuvia Suomessa tehdään. Yksin minä sanelisin, kenelle annetaan julkista rahaa ja mitä sillä tehtäisiin. Aika moni asia olisi toisin.

Ihan ensimmäiseksi voisi viimein tehdä sen lopullisen Mannerheimin. Aiempien Mannerheim-kriisien perintöä kunnioittaen Mikko Nousiaiselle annettaisiin kenkälankkia ja ratsupiiska, muttei hevosta laisinkaan.

Kuvausten aikana ohjaajaksi arvottu (lisää…)

Laura-Lennes-mv-620

Kolumni: Vauvamies – kaikkien avuttomien aikuisten sankari

Kolumnit 10.5.2013, klo 12:00 Laura Lennes

Vää, vää. Näin itkee Vauvamies. Kaikkien avuttomien aikuisten sankari.

Hän voi olla iältään mitä tahansa täysi-ikäisyyden ja kuoleman väliltä. Hän voi olla 29 ja huutaa eteisen lattialla, että missä ovat hänen kenkänsä. Ne ovat hänen edessään, mutta kun Vauvamies huutaa, hän ei näe. Vauvamies voi olla 55-vuotias tohtori, joka ei ole koskaan pessyt itse pyykkiä, koska puoliso pesee.

Vauvamieheys on antisupersankarirooli, tapa, jolla (lisää…)

tuomas-enbuske-620x300

Mitä ajattelin tänään: Järki vie vankilaan

Kolumnit 10.5.2013, klo 6:08 Tuomas Enbuske

Ensin luen tuhat kirjaa. Sitten opiskelen maailmanhistoriaa, fysiikkaa ja biologiaa. Tulen järkeilemällä siihen tulokseen, että pasifismi on valintani. Miten yhteiskunta kiittää?

Joudun vankilaan.

Toinen vaihtoehto on lopettaa ajattelu. Vetoan vain siihen, että vanhempieni minulle lapsuudestani saakka tyrkyttämä, paimentolaisheimojen sienipäissään kirjoittama epälooginen, rasistinen ja homofobinen myyttikokoelma kieltää minua tappamasta ketään, saan vapautuksen armeijasta.

Tarkoitan sitä, että Jehovan todistajien ei tarvitse mennä armeijaan, mutta uskonnoton pasifisti joutuu linnaan. Hölynpölyyn on parempi uskoa kuin tieteelliseen päättelyyn. (lisää…)

Sanna-Kangasniemi-620x300 UUSIN

Kolumni: Elokuvat heijastelevat aikaansa, romaani ei

Kolumnit 3.5.2013, klo 15:01 Sanna Kangasniemi

Elokuvat heijastelevat aikaansa. Romaanit eivät niinkään. Tai tietenkin kyllä – mutta mutta.

Antakaa, kun selitän.

Näin vastikään Fashion Film Festivalilla Kultahatun kolmannen elokuvaversion. Sen vuonna 1974 valmistuneen, jossa (lisää…)

Anu Silfverberg nettiin 620 VIIMEISIN

Mitä ajattelin tänään: Vanhempainliitto, pahkasikainliitto

Kolumnit 3.5.2013, klo 7:00 Anu Silfverberg

”Kotirintama.”

Se ei ollut Pahkasika, eikä se ollut Studio Julmahuvi, vaan Suomen Vanhempainliiton kampanjan nimeksi annettiin oikeasti, ­tosielämässä ”Kotirintama”.

Eikä se siihen jäänyt, vaan sotaretoriikka jatkuu läpi kampanjan. Bussipysäkkijuliste vaatii ”ulkonaliikkumiskieltoa alaikäisille”, kuvassa valtava koura roikottaa niskasta pientä hahmoa.

Ja kuten sodassa aina, rintamalinjojen takana on myös soluttautujia: ”Joukossamme (lisää…)

Matti-Koskinen-2011-620-mv

Kolumni: Ampumisesta tulee lopulta tylsää

Kolumnit 26.4.2013, klo 17:01 Matti Koskinen

Tyhjennän haulikkoni konstaapelin pulisonkien väliin. Tyttö, jota olin tullut pelastamaan, katselee kauhistuneena ympärilleen. Lattiaa koristavat kuuden poliisin kylmenevät ruumiit.

”Tapoit kaikki nuo ihmiset”, tyttö parahtaa.

”Mitä oikein odotit tapahtuvan”, vastaan karhealla toimintasankariäänelläni.

Mitä tosiaan? Kohtaus uudessa Bioshock-pelissä esittää kiinnostavan kysymyksen. Peli antaa myös vastauksen: tämä on toimintapeli, kohtaloni on toimia.

Bioshock Infinite on vuoden tapauksia. Se on ammuskelupeli, joka sekoittaa vaihtoehtoista historiaa ja tieteisfantasiaa ja on saanut ylistystä etenkin juonestaan. Se on (lisää…)

Tuija-Pallaste-620

Kolumni: Lapsen kanssa on päästävä ulos syömään

Kolumnit 26.4.2013, klo 13:00 Tuija Pallaste

Tukholmassa kohistiin keväällä kahvilasta, joka kielsi oveen kiinnitetyllä lapulla sisäänpääsyn lapsilta. Lappu todettiin syrjiväksi ja poistettiin.

Olin kiellosta sekä täysin pöyristynyt että vaadin vielä tarkempia lappuja Helsinkiin.

Lapsen kanssa on päästävä ulos syömään. Vanhemman pää hajoaa muuten kotona.

Mutta mitään kaikille lapsille sopivaa tai epäsopivaa paikkaa ei tietenkään ole; on aivan eri asia, onko mukana vauva, taapero, leikki-ikäinen vai teini.

Keskityn tässä nukkuvaan vauvaan (nukkukoot kaikki vauvat tästedes hyvin). Neuvoni: (lisää…)

tuomas-enbuske-620x300

Mitä ajattelin tänään: Katastrofikyynikot

Kolumnit 26.4.2013, klo 7:00 Tuomas Enbuske

Kun länsimaissa pamahtaa, terroristien kanssa samaan aikaan iskevät katastrofikyynikot.

Kaikki Bostonin terrori-iskun uhrit eivät olleet kerenneet kalmistoon, kun Facebook ja Twitter täyttyivät tyypeistä, joilla oli omasta mielestään nerokas havainto. Porukka paheksui Bostonin kolmen hyväosaisen suremista, sillä iskun aikaan Irakin autopommi-iskussa kuoli 42 ihmistä.

Tämä on yhtä hyvätapaista kuin viisastella kaverilleen, joka suree kuollutta äitiään. Älä kuules sure, Afrikassa lapset kuolevat nälkään.

Vasemmistoliiton Kansan Uutiset kirjoitti pääkirjoituksessaan Bostonista. Se kritisoi Yleä siitä, että tämä kertoi Bostonin kuolonuhreista, mutta ei Irakista. Otsikkona oli ”Ei tasa-arvoa edes kuolemassa”.

Hmm. Tämä oli varsin rohkea avaus vasemmistolta ja kertoi tietysti enemmän kirjoittajan omista ennakkoluuloista kuin ympäröivästä maailmasta. Lehti siis väitti, että ihmisarvo on suoraan verrannollinen ihmisen saamaan huomioon mediassa. Tällä logiikalla Johanna Tukiainen olisi Suomessa arvokkaampi kuin kahdeksan lasta imettänyt sotaveteraanilotta. (lisää…)

liisa-jokinen-2011mv

Kolumni: Muotifani, puhu rahasta

Kolumnit 19.4.2013, klo 14:30 Liisa Jokinen

Viikko sitten sai taas yksi uusi suomalainen vaatemerkki päivänvalon. Siloa & Mook esitteli ensi syksyn malliston tyhjässä huoneistossa Katajanokalla. Kaikki oli täydellistä: kauniita vaatteita, taidokkaasti tehtyä, laatumateriaaleja, ehjä kokonaisuus. Katsomo myhäili ja syystä – kyllä Suomessakin osataan!

Minäkin tykkäsin, vaikken ekstaasiin päässytkään. Yhtä aikaa ihastelun kanssa kaiversi huoli siitä, miten (lisää…)

Anu Silfverberg nettiin 620 VIIMEISIN

Mitä ajattelin tänään: Pelkoa ei tarvitse perustella

Kolumnit 19.4.2013, klo 7:00 Anu Silfverberg

Nyt pelottaa. On niin paljon kaikkea, mikä uhkaa meitä!

Niin kuin esimerkiksi tämä, että ”lapset puurtavat päiväkodissa vanhempien lomaillessa”. Se on ihan hirveää: ”Meri-Lapissakin voidaan puhua jo ilmiönä niistä vanhemmista, jotka haluavat pitää lomaa ilman lasta” (Lähde: Yleisradio).

Ilmiö! Ei kai ole ihme, että syntyy myös karmivia lieveilmiöitä, kuten vaikkapa tämä, että ”yhä useampi pelkää isoissa porukoissa liikkuvia ja ärhenteleviä nuorisolaumoja” (Iltalehti).

Sekin karmii, että leipäjonoissa kuullun huhun mukaan ”ulkomaalaiset hakevat vähäosaisille tarkoitettua ruokaa myytäväksi kotimaahansa” (Pohjalainen), puhumattakaan siitä, että (lisää…)

laura-friman-2011-2-620

Kolumni: Tule pois Facebookista, Kauko Röyhkä

Kolumnit 12.4.2013, klo 14:00 Laura Friman

Kun Voice of Finland aikanaan starttasi, ystäväni 4-vuotias poika pärähti Michael Monroe -faniksi. Hän leikki Makkosta päivät pääksytysten olkkarin lattialla.

Sitten tapahtui kauheita: Martti-poika mummoineen törmäsi herra Monroeen Sokoksen leluosastolla. Mummo tyrkkäsi Martin yhteiskuvaan aurinkoisen sankarinsa kanssa. Kaikki muuttui. Nykyään kun kamera kääntyy Michaelin suuntaan VOF-sarjassa, Martti kääntää hämmennyksen ja pettymyksen vallassa katseensa toisaalle. Taruolento olikin totta.

Tiedän täsmälleen, miltä poikaparasta tuntuu. Onneksi (lisää…)

otto-talvio-kayta-tata-mv-620

Kolumni: Pelko saapui kaupunkiin

Kolumnit 12.4.2013, klo 12:00 Otto Talvio

Luin iltapäivälehdestä jutun metromatkustajia terrorisoivista nuorisojengeistä. Tunnustan: aloin välittömästi tuntea irrationaalista kauhua sekä metroa että nuorisojengejä kohtaan.

Näin mielessäni kuinka metrotunneleista asemille pursusi apokalyptisiin nahkavaatteisiin pukeutuneita Mad Max -teinejä, jotka olivat niin vieraantuneita meistä, yhteiskunnasta, että oli kuin me, yhteiskunta, olisimme kokonaan lakanneet olemasta.

Sitten luin, että nuorisojoukot olivat mellakoineet Kampin ostoskeskuksessa. Se tuntui väärältä ja minua rupesi pelottamaan. Jos ei edes kulutusparatiisissa, sellaisessa vähän arkisemmassakaan, saa olla kuluttaja rauhassa, niin missä sitten? (lisää…)

tuomas-enbuske-620x300

Mitä ajattelin tänään: Terveisiä verohelvetistä!

Kolumnit 12.4.2013, klo 6:08 Tuomas Enbuske

Jos haluat elää globaalissa markkinataloudessa veroeettisesti, jo jätskin ostamiseen tarvitaan mukaan verojuristi. Tosin silloin sinun pitää kysyä verojuristilta, missä maassa hänen holding-yhtiönsä on.

Hesari kertoi, että kun googlaat tai twiittaat, tankkaat Nesteellä, ostat lääkkeitä tai lennät Finnairilla, tuet veroparatiisitaloutta. Ylen Mot-ohjelma lämmitteli vanhaa uutista, että valtion omistamalla Itellalla on omistuksessa veroparatiisiyhtiö. Siis jopa valtio kiertää veroja. Itseltään.

 

Maailmantalous oli suljettua maailmansodista 1980-luvulle saakka. Firmat maksoivat kiltisti veronsa hyvinvointivaltioille ja saivat hallituksilta vastapalveluksiksi etuja ja monopoliasemia.

Ulkomaiset tuotteet olivat kalliita. Telkkari maksoi Suomessa helposti jopa kuukausipalkan verran. Härmäläiset eivät ostaneet lääkkeitä ylikansallisilta veroparatiisiyhtiöiltä, sillä he ehtivät kuolla, ennen kuin pääsivät Viagra-ikään.

1980-luvulla maailmantalous (lisää…)

  1. Haluan sokkotreffeille!

    Hakemuksen tiedot käsitellään luottamuksella. Tiedot jäävät toimituksen haltuun.

  2. nainen mies joku muu
  3. naista miestä kumpikin käy
Klikkaa seuraavalle sivulle
Lähetä Takaisin edelliselle sivulle

Kiitos osallistumisestasi.