Mullistaako Popinator herkuttelutottumukset?
Popcorn Indianalla on käynnissä huikea projekti, joka saattaa mullistaa ihmisten vapaa-ajantottumukset. Sen nimi on The Popinator.
Klassinen tapa syödä popcornia on tietenkin heittää naksu ilmaan ja kopata se sitten suuhun. Mutta siihen tarvitsee käsiä. Käsillä puolestaan olisi kiva tehdä jotain muutakin kuin nakella poppareita. Tähän epäkohtaan The Popinator tarttuu.
Ääniohjauksella toimiva laite nakkaa popparin, kun laitteelle tokaisee käskyn ”pop”. Laite osaa viskata naksun osapuilleen oikeaan suuntaan, mutta herkuttelija saattaa joutua liikkumaan itsekin jonkin verran, jotta herkkupala osuu varmasti kohteeseensa.
Ajatelkaa masiinan mahdollisuuksia! Kädet ovat vapaat sekä kaukosäätimen räpeltämiseen että juoman kannattelemiseen. Ei enää rasvatahroja! Liika ahmiminenkin luultavasti vähenisi, sillä The Popinator heittää ilmoille vain yhden popcornin kerrallaan.
Se on myös laitteen vika. Ison popparisäkin tyhjentämiseen menisi masiinan kanssa ikä ja terveys. Ja onhan sekin pakko myöntää, että suolaisten sormien puhtaaksi nuolemisessa on jotain tavattoman sensuellia.
Lähde: Mashable.


Kommentit