Burt ei samaistunut pornokeisariin. Kuva: Sub

Katso: Rooli, josta Burt Reynolds pahastui

TV 17.9.2012, klo 15:20 toimitus

Burt Reynolds oli vielä melko ison luokan tähti 1980-luvulla. Seuraavalle vuosikymmenelle tultaessa tähtikuva oli jo alkanut pahasti säröillä. Onneksi apuun tuli nuori ohjaajalupaus Paul Thomas Anderson. Hän tarjosi Reynoldsille porno-ohjaaja Jack Hornerin osaa aikuisviihdeteollisuutta käsittelevässä elokuvassaan Boogie Nights (1997).

Reynolds ei kuitenkaan osannut olla erityisemmin kiitollinen saamastaan avusta. Näyttelijä otti roolin vastaan vasta agenttinsa suosittelujen jälkeen. Roolivalmisteluja varten Reynoldsin piti vierailla pornofilmien kuvauksissa. Kokemus oli niin vastenmielinen, että Reynoldsin olisi tehnyt mieli pukea kumihanskat käteensä. Kotiin päästyään hänen piti ottaa aina pitkä ja puhdistava suihku.

Nähtyään työkopion elokuvasta näyttelijä järkyttyi roolistaan niin, että erotti agenttinsa. Mutta muut eivät olleet samaa mieltä. Roolisuoritus sai paljon kiitosta, muun muassa Golden Globe-palkinnon ja Oscar-ehdokkuuden muodossa. Reynoldsin uran uskottiin lähtevän uuteen nousuun.

Näyttelijän kiukuttelusta huolimatta Anderson oli valmis tarjoamaan tälle sovinistisika Frank T.J. Mackeyn roolia seuraavasta elokuvastaan Magnolia (1999). Edellisestä kokemuksesta tuohtunut Reynolds ei ottanut osaa vastaan vaan se meni Tom Cruiselle.

Boogie Nightsin jälkeen ei Reynoldsille ole kummoisia rooleja enää siunaantunut.

Boogie Nights Subilla klo 21.

Henri Waltter Rehnström

Kommentit

Uusin Fok_it

Vanhemmat Fok_it -stripit löydät klikkaamalla tästä.

  1. Haluan sokkotreffeille!

    Hakemuksen tiedot käsitellään luottamuksella. Tiedot jäävät toimituksen haltuun.

  2. nainen mies joku muu
  3. naista miestä kumpikin käy
Klikkaa seuraavalle sivulle
Lähetä Takaisin edelliselle sivulle

Kiitos osallistumisestasi.