James Cameron havitteli Jurassic Parkia – visiona Aliens dinosauruksilla
Klassikkodinosauruselokuva Jurassic Park olisi voinut näyttää hyvin erilaiselta. Ohjaaja James Cameron oli nimittäin kiinnostunut kyseisen leffan ohjaamisesta, mutta hävisi lopulta taiston Steven Spielbergille.
Jos Cameron olisi pääsyt käsiksi hirmuliskoihin, olisi Jurassic Parkista tullut synkempi. Siinä missä Spielberg teki dinosauruselokuvan nuoremmalle yleisölle, olisi Cameronin versio ollut eräänlainen Aliens dinosauruksilla.
Cameron ei kuitenkaan harmittele ohi mennyttä tilaisuutta. Hänen mielestään lapset ymmärtävät dinoja paremmin kuin aikuiset, eikä dinosauruselokuvasta pitäisi tehdä sellaista, ettei se sovellu tenaville.
Näin aikuisiällä sitä ehkä kaipaisikin vähän brutaalimpaa Jurassic Parkia. Ehkä ensi vuonna ilmestyvään 3D-versioon lisäillään vähän ylimääräistä gorea.
Lähde: Huffington Post.


Kommentit