ES-Jonnet kuriin! Kansalaisaloite kieltäisi energiajuomat lapsilta ja nuorilta
Suomen Vanhempainliitto ja Förbundet Hem och Skola i Finland alkavat maanantaina 3. syyskuuta kerätä allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen, joka kieltäisi energiajuomien myynnin alle 16-vuotiaille.
”Vanhemmat ovat huolissaan lapsistaan ja näiden arjesta”, sanoo toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila Suomen Vanhempainliitosta.
”Liian usein mukulat menevät kouluun energiajuomaostosten kautta, mikä näkyy oppitunneilla muun muassa levottomuutena ja häiriöinä. Kouluruokakaan ei maita. Lapset eivät näitä tuotteita tarvitse.”
Tilanteesta huolestuneet kauppiaat ovat olleet Vanhempainliittoon yhteydessä, ja liitto onkin kerännyt vastuullisten kauppiaiden listan niistä yrittäjistä, jotka eivät myy energiajuomia lapsille ja nuorille. Kansalaisaloitteen takana on siis vanhempien ja opettajien lisäksi myös yrityspuolen väkeä.
Kurttila sättii energiajuomakaupasta myös alkoholiteollisuutta, joka hänen mukaansa kytkee usein energiajuomat ja niin sanotut limuviinat yhteen. Tällä Kurttila tarkoittaa esimerkiksi energiajuoman makuisia lonkeroita.
”Energiajuomien ympärillä pyörivä alkoholibisnes on suoranainen namusetä”, Kurttila sanoo.
Allekirjoituksia kerätään 3. maaliskuuta 2013 saakka. Jotta eduskunta ottaisi kansalaisaloitteen käsittelyyn, on sillä oltava ainakin 50 000 kannattajaa. Kurttila uskoo saavansa hankkeelle tarpeeksi tukea.
”Olen aivan vakuuttunut siitä. Tässä asiassa vanhemmat ja opettajat ovat samalla asialla ympäri Suomen.”
Päivitetty 31.8. klo 9.14: Kurttilan kommenttia energia- ja alkoholijuomista tarkennettu.


Kommentit