Colin Farrell ja Jessica Biel tulevaisuuden pyörteissä.

Elokuva-arvio: Total Recall

Elokuva 30.8.2012, klo 17:10 Matti Koskinen

Total Recall on uusintaversio vuoden 1990 samannimisestä scifi-klassikosta, joka puolestaan perustui löyhästi Philip K. Dickin novelliin.

Vertailussa tämä tuoreutus kärsii pahan tappion. 22 vuoden takainen alkuperäisversio kun ei ole ehtinyt vanhentua rahtuakaan.

Tulevaisuudessa ihmiskunta on ahtautunut kahteen ylikansoitettuun asutuskeskukseen, joista toinen sortaa toista. Perusduunari Doug Quaid (Colin Farrell) istuttaa muistiklinikalla päähänsä seikkailuelämyksen, jossa kuvittelee olevansa köyhien puolella pelaava superagentti.

Alkuperäisen nähneet tietävätkin, mitä sitten tapahtuu. Juoneen on tehty vain kosmeettisia muutoksia, eikä elokuva syvenny yhteenkään teemaan, jota ei olisi käsitelty läpi jo ensimmäisellä kierroksella. Väkivalta on sisäsiistiä, ja tietokoneavusteinen toteutus jättää kaiken ylle kiiltokuvamaisen kalvon.

Tätäkin toimintaelokuvaa vaivaa hengettömyys ja verettömyys, joka saa kaipailemaan takavuosien rujompaa menoa.

 

Total Recall (Katso traileri tästä.)

USA 2012

Ohjaaja: Len Wiseman

Pääosissa: Colin Farrell, Jessica Biel, Kate Beckinsale, Bryan Cranston

Laji: Tieteiselokuva, Toiminta

Kesto: 121

Ikäraja: K-12

Tähdet: **

Kaikkien elokuva-arvioiden arkistohaun löydät täältä.

Kommentit

Uusin Fok_it

Vanhemmat Fok_it -stripit löydät klikkaamalla tästä.

  1. Haluan sokkotreffeille!

    Hakemuksen tiedot käsitellään luottamuksella. Tiedot jäävät toimituksen haltuun.

  2. nainen mies joku muu
  3. naista miestä kumpikin käy
Klikkaa seuraavalle sivulle
Lähetä Takaisin edelliselle sivulle

Kiitos osallistumisestasi.