Puhelinoperaattori tunnustaa: R’n'B-tähti Kristal on mainostemppu
Debyyttikeikka Pipefestissa. Platinalevy. 10 000 Facebook-fania. Blogilla lähes 15 000 lukijaa päivässä. Musiikkivideolla liki 200 000 Youtube-katsojaa viikossa. Kesän R’n'B-tulokas Kristalin ura lähti käyntiin vauhdilla.
Tähden Facebook-sivu kertoo, että ”Kristal on suomalainen muusikko ja maailmankansalainen. Hänen ensimmäinen singlensä ’Rahaa palaa’ julkaistiin elokuussa 2012. Kappale on tuotettu yhdessä Uniikin, Elastisen ja Rähinä Recordsin kanssa.”
Kolmesta lauseesta kaksi on totta. Kyllä: luxus-elämää ylistänyt Rahaa palaa julkaistiin elokuussa. Kyllä: sen taustalla oli Rähinä räppäreineen.
Mutta: Kristal ei ole muusikko eikä maailmankansalainen. Kristal on puhelinoperaattori Saunalahden mainoshahmo.
”Päätimme viime keväänä luopua edellisestä mainoshahmostamme Laamasta. Tilalle keksittiin Kristal Blingström, järjettömän rikas perijätär, joka on ostanut itselleen poptähden uran”, kertoo Elisan markkinointijohtaja Kaj Wasastjerna.
Hahmon keksi alun perin mainostoimisto Bob Helsingin perustaja, palkittu copywriter Kari Eilola. Keväällä Saunalahti otti yhteyttä Rähinä Recordsiin, joka laskutti kymmeniä tuhansia euroja Raha palaa -kappaleesta.
Lisäksi kampanjaan palkattiin media- ja digitoimistot ja ohjaajaksi Putous-hahmojakin kehitellyt näyttelijä Petteri Summanen.
Kesän aikana Kristalille ilmestyi blogi, Youtube-tili ja Facebook-sivu, joka sai hetkessä yli 10 000 tykkääjää. Markkinointijohtaja Wasastjerna myöntää, että fanit olivat ostettuja.
”Maailmalla on kymmeniä palveluja, joista voi ostaa Facebook-faneja. Näppituntumani on, että 10 000 fania maksaa joitakin satoja euroja”, Wasastjerna sanoo. Facebookissa on myös keksittyjä käyttäjiä, jotka haukkuvat Kristalia omassa profiilissaan.
Tekaistujen tykkääjien ja inhoajien lisäksi Kristal ehti herättää kiinnostusta myös oikeissa ihmisissä. Nettilehdet Stara ja Metrolive kirjoittivat, ja radiokanava NRJ otti ”laulajan” haastatteluun. Wasastjernan mukaan eräs suomalaisräppäri myös pyysi Kristalia taustalaulajakseen.
Saunalahti ei suostu kertomaan Kristalin esittäjän henkilöllisyyttä. Wasastjerna paljastaa, että kyseessä on Teatterikorkeakoulussa opiskellut, noin 26-vuotias näyttelijä, joka löytyi pestiin tavanomaisesti roolituspalvelun kautta.
Mainoskampanjaan kuuluu Kristal Blingströmin lisäksi hänen miljonääriperheensä: isä, äiti, veli ja palvelija. Petteri Summasen ohjaamat mainosfilmit kuvattiin tämän viikon alussa Tallinnan lähellä Virossa. Perheen ökyelämää esitteleviä mainoksia on tulossa televisioon, radioon, lehtiin ja verkkoon lähiviikkoina.
Kristalin artistiuran jatko on vielä auki, mutta Wasastjernan mukaan tuore videopostaus vihjaa, että Kristal on kiinnostunut seuraavaksi oopperasta.
Vaikka kampanjan ideana on järjetön rahantuhlaus (vastakohtana halvoille puhelinliittymille), Wasastjerna vakuuttaa, että mutkikkaaseen kampanjaan ei kulunut rahaa ”tavanomaista kampanjaa enempää”.
Maallikossa herää kuitenkin kysymys. Jos tarkoitus on myydä kännykkäliittymiä, miksi masinoida jättikampanja, jossa liittymistä ei ole toistaiseksi puhuttu halaistua sanaa?
”Liittymät ovat niin sanotusti matalan kiinnostuksen tuotteita. Jos kerrotaan vain, että ollaan tosi edullisia, ei se ketään kiinnosta.”
Lue myös: Valetähti Kristalin takaa paljastui Tangomarkkinoiden perustajan tytär


Kommentit