Muotisuunnittelija Mert Otsamo on suunnitellut Lady Gagalle korsettirunkoisen bodyn. Saa nähdä, päätyykö luomus tähden ylle. Kuva: Anni Koponen.

Lady Gaga on muotiväen muusa

Tyyli 27.8.2012, klo 14:30 Veera Jussila

Oulu, syksy 2008.

Tuleva Muodin huipulle -finalisti, 18-vuotias Mert Otsamo saa kaveriltaan linkin musiikkivideoon. Just Dance -nimistä kappaletta laulaa seeprakuviolla ja glitterillä kuorrutettu barbimainen hahmo, sininen salama poskessaan.

Hän penkoo taustoja. Selviää, että Stefani Joanne Angelina Germanotta paitsi laulaa, myös säveltää ja sanoittaa.

”Kiinnostuin siitä, että konsepti oli niin mystinen. Lady Gaga ei ollut peruskaunis”, Otsamo kertoo nyt.

”Hän ei ollut tyhmä blondi peruukissa ja pikkuhousuissa.”

Gagasta tuli Otsamon muusa.

 

Eikä Otsamo ole muotimaailmassa ainoa. Tuore todiste on syyskuun Voguen kansi, jossa Gaga patsastelee kuin vinksahtanut merenneito Marc Jacobsin pinkissä, pyrstöksi leviävässä iltapuvussa. Tyylilehti W:ssä hän on kolumnistina.

Sitten ovat ne sokkiasut, kuten lihasiivuista koottu mekko musiikkivideogaalassa.

”Kaikki suunnittelijat, jotka haluavat olla jotain, haluavat suunnitella Lady Gagalle”, sanoo kenkäsuunnittelija Minna Parikka, joka teki pari vuotta sitten Gagalle levy-yhtiön tilauksesta platinanväriset, harkkoihin kiinnitetyt kengät.

Mutta miksi juuri Gaga?

”Oikeasti erikoisia pukeutujia on julkkiksissa vähän. Ihmiset haluavat jotain niin sanotusti aitoa”, sanoo Parikka.

Nimenomaan niin sanotusti. Oikeasti Gagan omaperäisyyttä rakentaa kokonainen luova tiimi, Haus of Gaga.

Silti juuri Gagan brändi omaehtoisena, säveltävänä viihdetaiteilijana tekee hänestä muotipiirien kestosuosikin. Rihannan festarityyliä kopioidaan ketjuliikkeissä, mutta Gaga on avantgardea.

Juna Oulusta Helsinkiin, talvi 2009. Rakkaudessa pettynyt Mert Otsamo kuuntelee Gagan Love Gamea.

Myös simppelit hitit tekevät muoti-idolin, Otsamo uskoo.

Björk on jo niin abstrakti. Gagakin on erilainen, mutta tekee siitä poppia.”

Vaikka Gaga on kertonut tulevan albuminsa nimen olevan ARTPOP, paino lienee jälkimmäisellä. Siksi Gaga haastaa juuri Madonnaa, klassista popin tyylikameleonttia. Vuonna 1990 syntyneelle Otsamolle Madonna on jäänyt etäiseksi.

”Hän on vähän pelottava. 54-vuotias, jolla on timmimpi kroppa kuin miehillä.”

Lady Gaga taas on Twitterin seuratuin henkilö, joka twiittaa 28,3 miljoonalle seuraajalleen kuvan itsestään meikittömänä kylpyhuoneessa.

Seksuaalivähemmistöjen idoli Gaga on ollut alusta asti. Born This Way julistaa omana itsenä kelpaamisen sanomaa.

”Gagalle kävi kuin uudelle kiinnostavalle tyypille koulussa. Jos on outo, muut ottavat viiveellä vastaan”, Otsamo sanoo.

Helsinki, kesä 2012. Muotisuunnittelija Otsamo leikkaa työhuoneellaan paloja kuparinhohtoisesta nahasta. Tummanpuhuvia mallistojaan laatiessaan hän kuuntelee usein Lady Gagaa.

Mutta ei se niin mene, että suunnittelijat nyt matkisivat Gagaa. Outoilu ja futurismi ovat suurempi popkulttuurin trendi. Nicki Minaj leikkii popissaan alter egoilla, ollen välillä miesräppäri, jonka peruukki näyttää hattarakoneen tekosilta. Muotikuvissa on metallihuulisia avaruusgootteja.

Yksilöllisyys on jo valtavirtaa, eikä näyttävyyttä paheksuta, selittää muotitaiteen professori Pirjo Hirvonen Aalto-yliopistosta.

”Erottua voi enää vain kummallisuuksilla.”

Friikkisirkus sopii hyvin musiikkibisnekseen, jossa elämyksellisillä keikoilla korvataan levymyyntiä.

Erääseen keikkaan liittyvät myös ne nahkapalat Otsamon työhuoneella. Niistä tulee nimittäin korsettirunkoinen body Lady Gagalle. Luomukseen tulee myös Swarovskin kristalleja.

Ei Gaga tästä vielä tiedä.

Otsamo kehittää nyt tosissaan juonia, joilla antaa lahja Suomeen saapuvalle tähdelle.

”Ideaalein tapa olisi luovuttaa se hänelle backstagella. Jos se ei onnistu, heitän sen hänelle lavalle tiistain keikalla.”

Kommentit

Uusin Fok_it

Vanhemmat Fok_it -stripit löydät klikkaamalla tästä.

  1. Haluan sokkotreffeille!

    Hakemuksen tiedot käsitellään luottamuksella. Tiedot jäävät toimituksen haltuun.

  2. nainen mies joku muu
  3. naista miestä kumpikin käy
Klikkaa seuraavalle sivulle
Lähetä Takaisin edelliselle sivulle

Kiitos osallistumisestasi.