Prisman verkkovalikoimaa. Kuvakaappaus sivustolta prisma.s-verkkokauppa.fi.

Prisma myy homojen hoito-opasta verkkokaupassaan, miksi?

Verkkobongaus 17.8.2012, klo 14:31 Aurora Rämö

Noin viikko sitten avautuneessa Prisman verkkokaupassa on myynnissä käsikirja homoseksuaalisuuden itsehoitoon. Kysessä on hollantilaisen Gerard J. M. van den Aardwegin kirja Erilainen – homoseksuaalisuuden itseterapia.

Teoksen esittelyteksissä kerrotaan esimerkiksi, että ”homoseksuaalisuus on oire kokonaispersoonallisuuden neuroottisesta häiriöstä ja on sen tähden hoidettavissa”.

Ensimmäisenä asiasta uutisoi Yle.

 

Millä perusteella verkossa myytävät tuotteet on valikoitu, S-Verkkopalvelut Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Brander?

”Puhtaasti sen perusteella, minkä oletetaan kiinnostavan ihmisiä. Liittyykö tämä siihen Ylen uutiseen? Se on nimittäin ankka, sitä on päivitetty neljä kertaa tunnin aikana. Sama kirja on myynnissä kaikissa muissakin suurissa verkkokaupoissa.”

Onko kirjan myyminen S-ryhmän kanta homoseksuaalisuuteen?

”Meillä on yli 50 000 nimikettä myynnissä, emmekä ota kantaa suuntaan emmekä toiseen kirjojen sisällöstä.”

S-rymän vastuullisuusperiaatteissa sanotaan, että päivittäisessä päätöksenteossa otetaan huomioon sosiaalinen vastuu ja että vastuullisen toiminnan lähtökohtia ovat kansainvälinen ja kansallinen lainsäädäntö sekä erilaiset toimialakohtaiset sopimukset, julistukset ja ohjeet. Vastaako kirjan myyminen periaatetta?

”Tämä on sananvapautta. Jos mietitään meidän kirjavalimoimaa, niin sisällöissä on paljon erilaisia mielipiteitä, emmekä me ota niihin kantaa suuntaan tai vastaan.”

Oletetaanko kirjan siis kiinnostavan ostajia niin paljon, että se on pitänyt laittaa myös verkkokauppaan?

”Ilmeisesti. Nämä valinnat tehdään kumppanin kanssa, joka toimittaa kirjoja moniin muihinkin kauppoihin ja kirja on niissä myynnissä siinä missä meilläkin.”

Se, että se on myynnissä muilla, ei perustele, miksi se on myynnissä teillä.

”Ei millään tavalla, mutta se [että kirja on myynnissä muissakin kaupoissa] tuo näkökulmaa siihen, että kirjailijoilla on paljon erilaisia näkemyksiä sisällöissä.”

Eihän se, että joku on kirjoittanut jonkun mielipiteen kirjaan, perutele, miksi sitä myydään.

”Joo. Näin varmasti voi olla.”

Pysyykö kirja myynnissä?

”Jos huomataan, että se ei kiinnosta ihmisiä, niin se otetaan pois.”

Konsernin kannasta vastaavaa ei ole vielä tavoitettu kommentoimaan.

 

Sama kirja on myynnissä myös esimerkiksi bookplus.fi:ssä, levykauppax.fi:ssä ja CDON.comissa.

Kommentit

Uusin Fok_it

Vanhemmat Fok_it -stripit löydät klikkaamalla tästä.

  1. Haluan sokkotreffeille!

    Hakemuksen tiedot käsitellään luottamuksella. Tiedot jäävät toimituksen haltuun.

  2. nainen mies joku muu
  3. naista miestä kumpikin käy
Klikkaa seuraavalle sivulle
Lähetä Takaisin edelliselle sivulle

Kiitos osallistumisestasi.