Mitä ajattelin tänään: Lupa muuttua
Kolme viikkoa sitten tässä samaisessa lehdessä ihmeteltiin, kuka rap-muusikko Petri Nygård (oikealta nimeltään Petri Laurila) oikein on. Lavalla Nygård räppää seksistä ja ryyppäämisestä rekvisiittana puhallettava vagina. Valokuvia varten hän ei suostu ottamaan aurinkolasejaan pois.
Eihän kukaan voi olla oikeasti sellainen! Niinpä Laurilan oikeaa minää metsästettiin lapsuuden koulupihalta ja nuoruuden hiekkarannalta. Historiasta löytyikin alkoholistiäidin kuolema, pettymys ensirakkaudessa ja joukko muita kokemuksia – paloja oletetusta aidosta Petri Laurilasta.
Tämä ei ollut ensimmäinen artikkeli, jossa yritetään selvittää, kuka joku taiteilija ”oikeasti” on. Me toimittajat suhtaudumme penseästi taiteilijapersooniin.
Muistan, kun ihmettelimme työkaverien kanssa kirjailija Tuomas Vimmaa. Mikä ihmeen Tuomas Vimma? Sehän on oikeasti Kusti Miettinen! Tuhisimme, kuinka muu media oli niellyt Kustin luoman elitistisen imagon koukkuineen päivineen.
Oikean minän etsimisestä tulee mieleen niin sanottu helmiteoria. Sen mukaan ihmisen minä on kuin sisällämme oleva helmi. Vaikka muuttuisimme ulkoisesti kuinka paljon tahansa, tuo jokin säilyy aina samanlaisena.
Uskomme, että Nygård ja Vimma ovat kätkeneet helmensä keksityn imagon taakse, ja haluamme kaivaa sen esille.
Täytyy kuitenkin muistaa, että luonnossa helmen kehittyminen voi viedä 50 vuotta. Väitän, että myös sisäiset helmemme käyvät läpi vuosikymmenten kasvuprosessin.
Helmiteorian kanssa kilpaileekin niin sanottu nipputeoria. Sen mukaan ihmisen minä muodostuu nipusta kokemuksia. Aina kun koemme jotakin uutta, muutumme vähän.
Tämä antaa toivoa. Muutos voi olla todellista, ei vain päälle liimattua imagoa. Nygård-artikkelissa päädyttiinkin siihen lopputulokseen, että Petri Laurilaa ei enää tunnu olevan olemassa, vaan hänestä on tullut Petri Nygård.
Ja se hänelle sallittakoon.
Miksi haluamme silti löytää Vimman ja Nygårdin ”todellisen” minän? Uskon, että se johtuu siitä, millaisiksi he ovat muuttuneet.
Nygård heittää rivoa läppää yläosattomien naisten tanssiessa vieressä. Vimma pukeutuu juppimaisesti ja kirjoittaa kokaiinibileistä ökyasunnoissa.
Haluaisimme mieluummin nähdä heidät tuikitavallisina petrilauriloina ja kustimiettisinä kantamassa kauppakassia Alepasta ja istumassa kotisohvalla pieruverkkareissa. Uskomme, että silloin he olisivat muka jotenkin ”aidompia”.
Mutta kuten luonto opettaa, helmet voivat kehittyä lähes minkä muotoisiksi ja värisiksi tahansa. Nygård ja Vimma näyttävät, että on muitakin mahdollisuuksia kuin tulla osaksi harmaata massaa.
Petri Nygårdia lainatakseni: se on helmee.
Kommentit