Elokuva-arvio: Ted
Alkuun varoitus: jos et pidä prostituoidun vääntämää torttua olohuoneen lattialla lähtökohtaisesti ainakin vähän hauskana, kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Ted nimittäin kuuluu siihen anarkististen törkykomedioiden perinteeseen, jossa opettavainen tarina (miehen) aikuistumisen vaikeudesta perustelee hillittömän lapsellisen yökötyshuumorin.
Asialla on koomikko ja animaatiokeisari Seth MacFarlane, jonka luomuksia ovat tv-sarjat Family Guy, American Dad ja Cleveland Show. Ted on MacFarlanen ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva, ja hän onkin urakoinut sekä käsikirjoittajana että ohjaajana. Ja antanut vielä äänensä tietokoneella animoidulle lelukarhulle.
MacFarlanen piirrossarjat ovat jakaneet yleisöä. Toisaalta ne ovat nuoren miesyleisön valtavassa suosiossa, toisaalta esimerkiksi South Parkin ja Simpsonien tekijät ovat tylyttäneet niitä kaavamaisiksi ja ideoiltaan köyhiksi. Koko illan elokuvassa MacFarlane pitää onneksi maneerinsa kurissa, eikä tarina leviä tekijän tavaramerkin mukaiseksi sarjaksi absurdeja välinäytöksiä.
Pikkupoika John toivoo ystävää ja joulun taika herättää hänen nallekarhunsa Tedin eloon. Vuosia myöhemmin Ted on kulahtanut ex-julkkis, John (Mark Wahlberg) kurja pinkkikaulustyöläinen, ja molemmat ovat henkisesti jämähtäneet kotisohvalle vesipiipun ääreen.
Kun pitkäaikainen tyttöystävä (Mila Kunis) vaatii Johnia ryhdistäytymään, joutuvat lapsuudenystävät törmäyskurssille. Mukaan on syystä tai toisesta ympätty myös väsynyt kidnappaussivujuoni.
Monet viime vuosien parhaat komediat ovat käsitelleet lapsimiehen kasvukipuja, eikä Ted varsinaisesti tuo aihepiiriin mitään uutta. John on ulkoistanut lapselliset puolensa Tediin ja voi edetä elämässään vasta, kun ymmärtää olevansa itse vastuussa tekosistaan.
AINA yhtä uneliaalla Wahlbergilla ja suurisilmäisellä Kunisilla on elokuvassa vähänlaisesti tehtävää. Lähinnä he ovat pallottelupintaa MacFarlanen anarkistisen bailaajanallen tykittämille rivoille vitseille.
Komediana Ted kuitenkin toimii, sillä vitsit ovat enimmäkseen hauskoja. Rasvaisia, rasistisia ja usein aika ilkeitä, mutta hauskoja.
Erityisesti pehmoisen lelunallen vilkas sukupuolielämä tuottaa muutaman hersyvän rimanalituksen. Myös tapahtumapaikka Boston on hauskasti läsnä, tyypeissä ja aksenteissa.
Tedin huumori on karkeaa kuin itäsaksalainen vessapaperi, mikä auttaa onneksi tasapainottamaan pääjuonen ylenpalttista sentimentaalisuutta. Lopussa tosin imelyys voittaa, totta kai.
Ted (katso traileri tästä)
USA 2012
Ohjaaja: Seth MacFarlane
Pääosissa: Mark Wahlberg, Seth MacFarlane, Mila Kunis
Laji: komedia
Kesto: 106 min
Ikäraja: K-16
Tähdet: ***
Kaikkien elokuva-arvioiden arkistohaun löydät täältä.


Kommentit