Katso: Kuuma yksityisetsivä palveluksessanne
Eräänä kesäsunnuntaina kanavalta toiselle hyppiessäni löysin aarteen. Komean yksityisetsivän Varg Veumin.
Vaikka elokuvassa ratkottiin nuorten naisten kylmääviä murhia, olin levollinen. Tajusin, että Beck-elokuvien lukuisat uusinnat olivat aiheuttaneet tarpeen. Olin kaivannut elämääni hankalaluonteista, mutta oikeamielistä ja karunkomeaa skandinaavidekkaria. Samanhenkistä kuin Mikael Persbrandtin esittämä komisario Beckin viileä, mutta tulisieluinen aisapari Gunvald Larsson. Siinä hän nyt oli Trond Espen Seimin nukkavieruna ja sänkiposkisena, mutta todella vetävänä, norjalaisversiona!
Likaisessa tukassaankin Veumissa on enemmän seksiä kuin sadassa suihkunraikkaassa Vareksessa. Mutta miksen ole löytänyt häntä aiemmin? Mahdollisuuksia olisi nimittäin ollut, sillä Gunnar Staalesenin kirjoittamien rikosromaanien pohjalta tehty elokuvasarja näytetään nyt uusintakierroksena. No, parempi myöhään kuin…
Varg Veum: Koira haudattuna TV1:llä klo 22.10–23.40.


Kommentit