Kotiäiti bloggasi itsensä kirjallisuuskriitikoksi
Kirjablogin perustaminen ei kysy ammattia. Vierailimme maan kiistellyimmän kirjakriitikon, Luutii-blogin Maria Pääjärven luona.
Kotiäiti Pääjärveä pidetään kirjallisuuspiireissä provosoivana mutta kommenttinsa hyvin perustelevana bloggarina. Kirjallisuusvaikuttajan tie alkoi kuitenkin omasta blogista.
Ei tunnu siltä, että on maan kiistellyimmän kirjakriitikon kotona.
”Siinä on taatelikakkua ja keksiä”, sanoo kotiäiti Maaria Pääjärvi, 33. ”Otatko kahvin kanssa maitoa?”
Ilta Helsingin Viikissä on tavallista rauhallisempi. Nuorimmainen tyttö on isän kanssa lukemassa , pojista kaksi potkimassa palloa.
Arvioiden ja kulttuuriartikkeleiden lisäksi Pääjärvi kirjoittaa kirjalliseen joukkoblogiin nimeltä Luutii, joka on aavistuksen akateemisempi vastapaino useimmille ”musta tuntuu” -kirjablogeille.
Kirjallisuuspiirit ovat oppineet tuntemaan Pääjärven provosoivana mutta pointtinsa perustelevana kirjoittajana, jonka kynästä instituutiot Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksesta apurahalautakuntiin ovat saaneet kuulla kunniattomuutensa.
Kirjallisuuslehti Parnasson lukijat taas tietävät, että Pääjärven kritiikeissä kovatkaan nimet saavat harvoin kiitosta.
Esimerkiksi Riikka Pulkkisen palkitun Totta-romaanin suppea arvomaailma sai häneltä kyytiä. ”Totta jähmettää maailman laatukuvaksi, perheensisäisiin idyllisiin keittiökohtauksiin”, Pääjärvi kirjoitti.
Pääjärven arvio palkitun Saila Susiluodon Carmen-runokokoelmasta kirvoitti runoilijalta tuohtuneen vastineen lehden seuraavaan numeroon – aivan kuin vanhoina kunnon aikoina.
Kirjallisuusvaikuttajan tie alkoi kuitenkin ihan vain omasta blogista.
Pääjärvi perusti ensimmäisen bloginsa vuonna 2006 saatuaan kirjallisuustieteen gradunsa valmiiksi. Silloin häntä ei piireissä tunnettu.
Pääjärven perinpohjaiset kirjoitukset esimerkiksi runoudesta alkoivat herättää huomiota, ja ennen pitkää häntä pyydettiin kirjoittamaan Parnassoon ja runouslehti Tuli&Savuun, jonka toimituskuntaan hän nyt kuuluu.
Vuonna 2010 hän perusti neljän muun kirjallisuusvaikuttajan kanssa Luutiin. Se on oikeastaan maan ainoa blogi, jossa kirjailijat ja kriitikot keskustelevat – tulisestikin.
”Kommentteihin tulee joskus sellaista, että mulla on joku agenda tai ideologia. Mutta kukaan ei ole koskaan kertonut, että mikä se on.”
Ja ne arviot ovat Pääjärven mukaan olleet useimmiten kiittäviä. ”Niin sanotut teilaukset ovat harvassa”, hän sanoo.
Nelilapsinen perhe tulee toimeen muun muassa Pääjärven satunnaisilla apurahoilla.
”Ollaan niillä aina muutamia kuukausia eletty.”
Blogissa Pääjärvelle on kuittailtu haastattelusta, jossa hän sanoi haluavansa joskus olla ”pelätty kriitikko”.
Mutta on heitolle taustakin.
”Muistan lapsuudesta, millaisia ratsastuksenopettajat olivat: aika pomoja. Oli nahkasaappaat ja raippa, ja ne huusivat jumalattoman kovalla äänellä”, Pääjärvi hymähtää.
”Voisiko kriitikkoa verrata ratsastuksenopettajaan, joka saa pikkutytöt vapisemaan? Varsinkin ne, joilla ei ole luonnetta puristaa kaakista enemmän irti.”
Niin, kirjallisuus taitaa tässä olla se kaakki. Ja ehkä on hyvä, että jotkut uskaltavat kovinkin sanoin vaatia siltä enemmän.
Mutta se ratsastuksenopettaja – eikö se ole aika ilkeä?
”Ei pelkästään. Se saa homman toimimaan.”
Kommentit