Kristiina Halkola on hurmannut suomalaisia jo vuosikymmenten ajan.

Ihanat naiset: Kristiina Halkola – nainen joka uskaltaa

Yleinen 21.7.2012, klo 19:00 Anni Tiirikainen

Hyvä Kristiina,

olit nuori aloittaessasi urasi. Nuori olin minäkin, kun löysin sinut joltain isosiskoni kokoelmalevyltä. Ihastuin heti: mitä on tämä vanha hippiäisrokki, joka paasaa ja juhlii samanaikaisesti?

Näillä levyillä olit parikymppinen ja huusit kovaa ja korkealta. Tai sitten juoksentelit ketterästi mutta traagisesti mustavalkoisissa elokuvissa rusetti päässäsi keikkuen. Tämä sai minut vähän hämilleni: eihän tuollaista ole.

Ei olekaan enää.

Sinun ja kavereidesi levyttämät Kaj Chydeniuksen sävellykset loivat aikanaan tähän maahan jotain ihan uutta, nimittäin poliittisen laululiikkeen. Siis Suomeen. Sitä on vaikea kuvitella tällä hetkellä.

Kaiken mahtipontisuuden ja julistuksen rinnalla kulki koskettavia runoja esimerkiksi Kahlil Gibranilta ja Marja-Leena Mikkolalta. Niiden perusteella yritin itsekin uppoutua runouteen, mutta – no – en taida olla niin runotyttö kuin haluaisin.

Laulusi antoi minulle sellaista vahvuutta, jota juuri nuorena tarvitsin (ja tarvitsen vieläkin). Musiikkisi toimi epävarman olemiseni soundtrackina, ja raivokas asenteesi auttoi kyseenalaistamaan muiden totuuksia.

Vieläkin voi lannistava päivä muuttua hyväksi Täytyy uskaltaa -tuplakokoelman avulla.

Taistelun lisäksi laulussasi kuultavat syvät tunteet. Laulu kuolleesta rakastetusta ja Ei puolikasta saavat aina kyynelet silmiin. Tunnetuimmat kappaleesi ovat juurtuneet myös osaksi yhteistä suomalaisuutta, minkä huomaa vaikkapa karaokessa, mutta ei kukaan vedä Jos rakastat -biisiä niin kuin sinä.

Muistelen lukeneeni, että asut jossain Helsingin puutarhakaupunginosista. Yksi salaisista haaveistani on päästä viettämään iltaa takapihallesi. Joisimme älykkö- ja taiteilijaystäviesi kanssa kannuittain täyteläistä punaviiniä (luomua, ehkäpä savunaromista ja tanniineiltaan tasapainoista), ja auringon laskiessa laulaisimme tyylikkään moniäänisesti vanhoja chydeniuksia.

Nykyään olet sädehtivä, arvokkaasti harmaantunut äiti ja isoäiti. Vaikutat yhä vähän hömpältä mutta samalla tiukalta tyypiltä, jota ei kuseteta. Sellaiseksi tahtoisin itsekin kasvaa.

 

Naistenviikkoa vietetään 18.–24. heinäkuuta. Tuona aikana almanakassa on vain naisten nimiä, ja nimipäiviään viettääkin lähes 630 000 naista.

Me täällä Nyt.fissä haluamme juhlia naistenviikkoa Ihanat naiset -juttusarjalla. Sarja koostuu Nytin toimittajien fanikirjeistä, jotka on osoitettu ihanille naisille, esikuville, roolimalleille ja muuten vain tiukoille mimmeille.

Lue kaikki fanikirjeet täältä.

Kommentit

Uusin Fok_it

Vanhemmat Fok_it -stripit löydät klikkaamalla tästä.

  1. Haluan sokkotreffeille!

    Hakemuksen tiedot käsitellään luottamuksella. Tiedot jäävät toimituksen haltuun.

  2. nainen mies joku muu
  3. naista miestä kumpikin käy
Klikkaa seuraavalle sivulle
Lähetä Takaisin edelliselle sivulle

Kiitos osallistumisestasi.