Katso: Hatsimamma palaa uusine kuvioineen
Komediasarja Weeds on päässyt rapakon takana varsin helpolla. Yksinhuoltajaäiti Nancy Botwinin (Mary-Louise Parker) perheen huumebisneksistä kertova sarja ei ole saanut moralisteilta pahemmin nuhteita, vaikka amerikkalaiseen tyyliin kuuluisi syyttää populaarikulttuuria yhteiskunnan ongelmista.
Pari vuotta sitten CNN kuitenkin julkaisi artikkelin, jonka oli kirjoittanut George W. Bushin hallinnossa huumeiden vastaisen ohjelman pomona työskennellyt William J. Bennett ja pari hänen aatetoveriaan. Heidän mielestään tv-sarjat, kuten Weeds, pahentavat huumeongelmaa. Kolmikko ei kuitenkaan kertonut yhtään esimerkkiä, jossa tv olisi ajanut katsojan huumeiden pariin.
Sellainen olisi löytynyt Suomesta. Vuonna 2009 uutisoitiin, että espoolainen yksinhuoltajaäiti oli ryhtynyt poikiensa kanssa kasvattamaan ja myymään marihuanaa. He kertoivat poliisille, että olivat keksineet bisnesideansa Weedsistä.
Sarjasta alkaa pyöriä meillä nyt viides kausi, joten keskustelun Weedsin yhteiskuntaa rapauttavasta vaikutuksesta ehtii yhä avata. Mutta pitäkää kiirettä Päivi Räsänen, Uuden Suomen bloggaajat ja muut moraalinvartijat – sarjaa on tämän jälkeen jäljellä enää kolme kautta.


Kommentit