Hampurilaiset kuuluvat syksystä lähtien radiossa. Kuva: Colourbox.

Vegemesta aloittaa oman radiokanavan ja laajentaa ehkä Kööpenhaminaan

Kaupungilla 19.7.2012, klo 16:40 Aurora Rämö

Pikakasvispurilaispaikka Vegemesta vie makuelämykset uusille taajuuksille. Kolmen ravintolan kokoinen ketju aloittaa syksyllä oman nettiradiokanavan, jotta ruokalistat menisivät alas konseptin mukaisissa tunnelmissa.

”Musaa soitetaan syömisen ehdoilla ja vuorokaudenajan mukaan”, sanoo Vegemestan omistaja Robert Ramstedt.

Soittolistoille ladataan chill-outia, dubia, minimal-teknoa ja muuta rauhallistempoista konemusaa.

”Mutta emme soita pelkkää konemusaa. Kaikki, mikä ei sodi syömistä vastaan käy. Esimerkiksi vähän aikaa sitten soitin sateella bluesia. Se toimi todella hyvin”, Ramstedt sanoo.

Kanava on osa kasvisketjun ilmeuudistusta, jota käynnistellään parhaillaan. Pakkausten ulkonäkö ja grafiikat muuttuvat, samoin henkilökunnan työasut.

Suunnitteilla on myös kaksi uutta ravintolaa, yksi Turkuun ja toinen Kööpenhaminaan. Ne avataan aikaisintaan ensi syksynä.

Nyt ravintola hakee kanavalleen useampaa dj:tä.

Kommentit

Uusin Fok_it

Vanhemmat Fok_it -stripit löydät klikkaamalla tästä.

  1. Haluan sokkotreffeille!

    Hakemuksen tiedot käsitellään luottamuksella. Tiedot jäävät toimituksen haltuun.

  2. nainen mies joku muu
  3. naista miestä kumpikin käy
Klikkaa seuraavalle sivulle
Lähetä Takaisin edelliselle sivulle

Kiitos osallistumisestasi.