Nyt | HS.fi

Hyvä Merete,

olisin varmasti kirjoittanut sinulle jonkinlaisen viestin joka tapauksessa. Näin vannoin napsautettuani kirjoittamasi Ainoat todelliset asiat (2012) kiinni.

Kirja loppui pari kolme viikkoa sitten, vaikka luin kitsaasti. Sivu, viisi, enintään kymmenen illassa. Mahallaan sängyssä, pää usein peiton alla. Siis ahtaassa tilassa – sellaisessa, josta olet urasi aikana tehnyt kirjallisuustieteellistä tutkimusta. Vuonna 1989 julkaisemasi tutkielma Det trånga rummet esitti suomenruotsalaisen, etenkin mieskirjailijoiden hallitseman romaaniperinteen rakentuvan juuri ahtaiden, klaustrofobisten tilojen kuvauksista. Tutkimissasi kirjoissa ollaan teoriasi mukaan kuvainnollisesti pää peiton alla maailman suhteen. Henkilöhahmot ovat porvarillisten perinteidensä vankeja, henki on eristäytymisen henki.

No, minä vedin pään huppuun ihan oikeasti. Ei tuntunut siltä, että Ainoita todellisia asioita voisi lukea liikkuvassa raitiovaunussa, kanssaistujien katseiden alla. Sillä jotakin pysähtynyttä siinä on, kuten viisaudessa tyypillisesti. Ja yksityistä, sitä ennen kaikkea.

Kirjoitat itsellesi ominaisista teemoista: lapsuudestasi (vähän), luopumisesta (enemmän), eläkkeelle jäämiseen liittyvistä tunteistasi (pelko, hetkittäinen nautinto, hämmennys).

Törmäytät laajempia konteksteja omassa elämässäsi käynnissä oleviin juttuihin. Kesken muuttopakkauksen – niin, muutat lapsuudenkodistasi 64-vuotiaana – mieleesi juolahtaa brittitaiteilija Michael Landyn viidentuhannen kohdan listaus kaikista omistamistaan tavaroista. Omiasi et laske, mutta selvää on, että 64 vuotta yhdessä ja samassa asunnossa saattaa kerryttää paitsi esineiden lukumäärää, myös niiden henkistä massaa.

Entä minne omaisuutesi kannetaan, kun vaikea muuttopäätös on vihdoin tehty? Töölöläisasuntoon, jonne muuttaa myös rakastamasi mies.

Lukijalle kerrot sen melkein heti: virallisesti olet naimisissa ihan toisen miehen kanssa.

Seuraa lisää tunneanalyysiä, ja vähän kielitieteellistäkin. Kirjoitat useaan otteeseen ”paltraamisesta”. Itse keksimäsi ruotsin kielen sana paltra tarkoittaa noin suurin piirtein samaa mitä suomenkieliset ilmaisevat turvautuessaan valkoisiin valheisiin. Toivot, että onnistuisit omassa elämässäsi olemaan paltraamatta. Tämä on ainut ohje, jonka fiktiivinen minäsi itselleen antaa.

Liimaan sivulle suikaleen vihreästä post-it-lapusta.

Huomasin muuten vasta nyt sinuttelevani. Se johtunee illusorisesta tuttuuden tunteesta.

Pari iltaa sitten ystäväni kertoi olleensa jo pitkään ”psykoanalyyttisesti virittyneessä tilassa”. Hän on pohtinut paljon lapsuuden vaikutusta aikuisiän valintoihin ja lukenut yhdysvaltalaista sarjakuvapiirtäjää Alison Bechdeliä, joka Are You My Mother? -albumissaan istuu terapeutin tuolissa pilkkomassa osiin omia – anteeksi nyt vaan – ensimmäisen maailman ongelmiaan.

Mainitsin itse lukeneeni Ainoat todelliset asiat. Sekin on mainio, ystävä sanoi. Sitten virittäydyimme tilaan yhdessä ja puhuimme tunteista ainakin 45 minuuttia vaihtamatta välillä aihetta.

Ajattelin, että voisit hyvin sopia samaan pöytään kanssamme.

Illusorista.

Sillä jos törmäämme sattumalta yhteisessä lähikaupassamme, tuskin uskallan kiittää sinua kirjasta.

 

Naistenviikkoa vietetään 18.–24. heinäkuuta. Tuona aikana almanakassa on vain naisten nimiä, ja nimipäiviään viettääkin lähes 630 000 naista.

Me täällä Nyt.fissä haluamme juhlia naistenviikkoa Ihanat naiset -juttusarjalla. Sarja koostuu Nytin toimittajien fanikirjeistä, jotka on osoitettu ihanille naisille, esikuville, roolimalleille ja muuten vain tiukoille mimmeille.

Lue kaikki fanikirjeet täältä.