Mitä ajattelin tänään: Luottamus
”Pannaan kato sporttidataa putkeen niin kauan, ku se lepää vielä ideana japsien pöydillä”, hehkutti Pirkka-Pekka Peteliuksen tulkitsema liukas liikemies Tabun klassikkosketsissä Luottamus, eikä tarkoittanut yhtään mitään.
Tyhjänpuhumista nerokkaasti irvaillut repliikki nousee yhäkin mieleen julkista keskustelua seuratessa.
Eritoten Nokian johtokunnan kesäkuisessa kokouksessa makaaberi huumori haki rajojaan, kun 10 000 ihmisen irtisanomiseen valmistautuneet aikuiset kävivät leikkimään sanoilla. ”Rakkaus”, tiivisti Marko Ahtisaari näkemyksensä yhtiön tulevaisuudesta.
Niin. Sanat. ”Sana on kuin sormi, joka viittaa kuuhun; mutta sormi ei ole kuu”, sanoivat japanilaiset.
Sanoilla onkin tapana vietellä ja pettää.
Pahimmillaan ne ovat hengenvaarallisia, esimerkkinä vaikkapa sellaiset ilmaukset, kuin ”kansalaisvelvollisuus”.
Vaikka sanojen puolesta tapetaan ja kuollaan, roikkuu valtaosa niistä löyhän perheyhtäläisyyden varassa viitaten ulkomaailman objektien sijaan lähinnä sielujemme irrationaalisiin pohjalimoihin.
Vaikkapa nyt ikisuosikki ”edistys”. Substantiivi, jonka avulla voidaan perustella mitä tahansa.
Kuten kaikki retoriikan taitoon tutustuneet tietänevät, ei useinkaan ole väliä sillä, mitä sanotaan, vaan sillä, miten sanotaan. Keväällä väännettiin johtajien palkkioista ja ”ahneuden synnistä”. Keskustelua lietsoi mm. piispa Irja Askola, tosin hänkään ei vaivautunut tarkemmin määrittelemään käsitteen rajoja kaksisataaneliöisen työsuhdeasuntonsa sohvalta antamassaan haastattelussa.
Toisessa yhteydessä hän kuitenkin markkinoi puulaakinsa ykköstuotetta seuraavasti: ”Tulostavoitteiden, yt-neuvottelujen, uhkaavien tilastojen ja kohtuuttomilta tuntuvien valintojen keskellä on tarve kuulla se, että [Jumala] on armollinen.”
On ymmärrettävää, että Askola haluaa pitää raamatulliset ilmaisut pelissä, sillä jos diskurssista lipsutaan, häviää kirkon rooli keskustelusta.
Sanavalinnat ovat siis puoli ruokaa, kuten natsimetsästäjä Efraim Zuroffkin osoitti pamauttamalla Helsingissä, ettei ”kommunismi ole holokausti”.
Vaikka solidaarisuuden nimessä listittiinkin arviolta 15 kertaa enemmän ihmisiä kuin kansallissosialismin, harva kröhähti. Onhan holokausti terminä kommunismia vaikuttavampi. Diskurssikiistasta esimerkkinä toiminee myös aborttikeskustelu, jonka osapuolet eivät ole vieläkään selvittäneet, puhutaanko lapsenmurhasta vai naisen oikeudesta omaan kehoonsa.
Vaikka tietoisuutemme aukio on rikkaruohoissa, löytyvät meiltä myös viikatteet sen niittämiseksi. Kun Marko Ahtisaari seuraavan kerran intoutuu puhumaan rakkaudesta, voimme Sokrateen hengessä kysyä: ”Mitä tarkoitat sanalla rakkaus?”
Kommentit