Elokuva-arvio: Friends with Kids
Jennifer Westfeldt on monitaitoinen elokuvantekijä: näyttelijä, käsikirjoittaja, tuottaja – ja nyt myös ohjaaja. Westfeldtin aiemmat omat elokuvat, täkäläisillä valkokankailla näkemättä jääneet Kissing Jessica Stein (2001) ja Ira & Abby (2006) olivat nasevia kertomuksia kolmikymppisten newyorkilaisten suhdeongelmista ja kasvukivuista. Draamakomedia Friends with Kids jatkaa samaa teemaa.
Julie (Westfeldt) ja Jason (Adam Scott) ovat sinkkuja ja parhaita ystäviä. Järkyttyneinä he seuraavat vauvavuosien rapauttavaa vaikutusta ystäviensä avioliittoihin ja pakkomuuttoa pois Manhattanilta sillan toiselle puolelle Brooklyniin.
Säilyttääkseen romantiikan elämässään he päättävät hankkia lapsen yhdessä ja etsiä parisuhteet toisaalta. Vauva saapuu – ja tarinan loppu on nähtävissä jo kaukaa.
Ennalta-arvattavuus ei kuitenkaan kaada tätä elokuvaa. Vaikka pientä haparointia ensikertalaisen ohjaajan otteessa on, Westfeldt kuljettaa tarinaa sujuvasti ja antaa näyttelijöilleen runsaasti tilaa.
Elokuvan vahvuus onkin sen mainio esiintyjäkaarti. Sivuosissa nähdään neljä viime vuoden Bridesmaids-menestyskomedian näyttelijää: erinomainen Kristen Wiig, Maya Rudolph, Chris O’Dowd ja Westfeldtin tosielämän kumppani, myös Mad Men -sarjasta tunnettu Jon Hamm. He tuovat taiten esiin niin tarinan hellät kuin kipeät hetket. Sarkastisella huumorillaan ja suorasukaisella dialogillaan Friends with Kids liittyy televisiossa ja elokuvassa nousussa olevien naisvetoisten komedioiden joukkoon.
Friends with Kids ei kerro niinkään vanhemmuudesta kuin vanhemmista.
Käsikirjoituksen keskiössä on pääparin suhde, romantiikan nälkä ja seksi; näiden aiheiden ulkopuolelta ei hahmojen elämästä paljon paljastu.
Myös ystävyyssuhteiden seuraaminen jää lopulta vähälle, mikä on sääli. Jää nimittäin tunne, että vanhemmiksi tulon vaikutuksesta kaveriporukan keskinäisiin väleihin olisi irronnut parisuhdetarinaa omaperäisempi elokuva.
Ansiokas lisä elokuvavuoteen Friends with Kids joka tapauksessa on.
Anna Möttölä
USA 2012
Ohjaus: Jennifer Westfeldt
Pääosissa: Jennifes Westfeldt, Adam Scott, Maya Rudolph
Laji: Komedia/romantiikka
Ikäraja: S
Tähdet: ****
Huom. Ensi-ilta 29.6.
Kaikkien elokuva-arvioiden arkistohaun löydät täältä.


Kommentit