Elokuva-arvio: Rock of Ages
Tampereella on pyörinyt musikaali Vuonna 85, jossa soivat Juice Leskisen, Eppu Normaalin ja Popedan biisit. Timo Koivusalo tekee siitä parhaillaan elokuvaa.
Aivan samanlainen on Rock of Agesin tarina. Se oli ensin Chris D’Arienzon kirjoittama, 2006 Los Angelesissa ensi-iltansa saanut musikaali, jota säesti 1980-luvun areenarock ja tukkahevi, ja nyt se on elokuva.
Pieleen mennyt elokuva.
Näyttämömusikaalit ovat usein olleet amerikkalaisen elokuvamusikaalin pohjana, mutta myöhemmin myös se tekijä, joka 1950-luvulta lähtien alkoi jäykistää elokuvamusikaaleja staattisiksi, teatterinmakuisiksi möhkäleiksi.
Bob Fosse palautti elokuvamusikaaleihin eloa ja liikettä elokuvallaan Cabaret (1972), mutta siitä pitäen lajityypin taso on jälleen vaappunut. Sitä eivät ole nostaneet sellaiset viime vuosien näyttämömusikaalien elokuvaversiot kuin Chicago (2002), Dreamgirls (2006) tai Mamma Mia! (2008).
Eikä nosta liioin Rock of Ages. Sen on ohjannut koreografina työskennellyt sekä komedioita ja Glee-televisiosarjaa ohjannut Adam Shankman. Hän onnistui paremmin edellisessä musikaaliohjauksessaan Hairspray (2007).
Ehkäpä ongelma on jo alkuperäisessä musikaalissa ja sen musiikissa. 1980-luvun poseeraavaa tukkaheviä kun ei aikoinaan voinut ottaa vakavasti, ja nykyään vielä vähemmän.
Silti Rock of Ages korostaa miten tämä ylipainoinen ja mahtipontinen lajityyppi muka oli ”oikeaa” rockia. Vertailukohdaksi on otettu niinkin köykäinen ilmiö kuin poikabändit.
Elokuvan tarina on juuri niin korni kuin musikaaleissa yleensäkin. Bussintuomat söpöläiset Sherrie (Julianne Hough) ja Drew (Diego Boneta) yrittävät nousta tähtiin vuoden 1987 Hollywoodin Sunset Stripillä, jonka musikaalista maisemaa hallitsee Arsenal-bändi ja sen karismaattinen vokalisti Stacee Jaxx (kuten Tracii Guns ja Nikki Sixx, tajuattehan).
Jaxxia esittää aivan toisenlaisista rooleista tuttu Tom Cruise. Samanlaisen urallisen kaksoissalchowin teki John Travolta Shankmanin Hairsprayssa.
Sherrie ja Drew ovat duunissa Bourbon Room -rock-klubilla, jossa Jaxxkin aikoinaan teki läpimurtonsa. Samaan aikaan Los Angelesin pormestari ja hänen kiihkomielinen vaimonsa haluavat kieltää ”saatanallisen” rockin ja etenkin Bourbon Roomin.
Musiikkina käytetään muun muassa sellaisten aikakauden turboahdettujen bändien kuin Whitesnake, Bon Jovi, Poison, Foreigner ja Twisted Sister kappaleita, mutta ei alkuperäisversioina vaan näyttelijöiden esittäminä. Näin autotunen aikana kukaan heistä ei kuulosta erityisen huonolta, mutta ei liioin yksikään erityisemmin säväytä.
Se hyvä puoli Rock of Agesissa on, että laulut eivät tupsahda tyhjästä keskelle tarinaa, vaan ne toimivat osana elokuvan juonta, kuten vanhoissa Hollywood-musikaaleissa.
Rock of Ages on kuin luotu hyväntuuliseksi parodiaksi, ja monista sen kohtauksista olisi saatu riemukkaita, jos ne olisi vedetty kunnolla yli. Mutta nyt koko elokuvan yllä on outo häveliäisyyden ja kohteliaisuuden huntu. Ilmiselvästi jotta sen ikäraja saataisiin pidetyksi alhaisena.
Sunset Stripin ”syntisyys” ja rockin ”vaarallisuus” ovat amerikkalaisista tv-sarjoista tuttua teeskentelyä, kiillotettua pintaa. Musiikkinumeroiden ”räväkkyys” on yhtä sievistelevää kuin Gleessä ja huumori lähinnä vaivaannuttavaa. Koreografiat ovat sekavia ja päämäärättömiä, lukuun ottamatta yhtä musiikkinumeroa, jossa Catherine Zeta-Jones pääsee näyttämään juurensa musiikkiteatterin ammattilaisena.
Elokuvan oikeastaan ainoa valopilkku on Tom Cruise. Cruise on rajoittunut näyttelijä, mutta ilmeisesti häntä on jokin koskettanut itseensä käpertyneessä ja maailmasta vieraantuneessa rockin supertähdessä, sillä Cruisen roolisuoritus on outo, mutta kiintoisa.
Vahinko vain, että Stacee Jaxx on sivurooli, ja katsoja joutuu paljon enemmän katselemaan posliininaamaisia Houghia ja Bonetaa, ja Russell Brandia sekä Alec Baldwinia homouteensa heräävinä klubinomistajina.
Detaljina voi mainita, että Drew-pojulla on kämppänsä seinällä Michael Monroe -juliste. Jee.
USA 2012
Ohjaus: Adam Shankman
Pääosissa: Julianne Hough, Diego Boneta, Paul Giamatti, Tom Cruise
Laji: Musikaali/draama
Ikäraja: K-12
Tähdet: **
Huom. Ensi-ilta 29.6.
Kaikkien elokuva-arvioiden arkistohaun löydät täältä.
Kommentit