Katso: Ne ensimmäiset julkkiskokit
Epävireinen pilli soi taustalla, kun kaksi perinneasuun pukeutunutta miestä kyykkii metsässä. Vuosi on 1971 ja miehet aikansa julkkiskokit, Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo. He etsivät korvasieniä.
Teeman Elävä arkisto esittää kesän aikana uusintana Kesäkeittiö-sarjaa, jossa kaksikko muun muassa halstraa muikkuja, valmistaa kiukaalla porkkanoita ja tekee – sukupuolten tasa-arvon aikana – Eevan salaattia.
Keittiömestaria, opetusneuvos Kolmosta, tieto uusinnoista ilahduttaa: ”Sykähdyttää. Jaksoja kun katselee, niin tajuaa, että asia on edelleen ihan faktaa tänäkin päivänä.”
Tai ehkä ei ihan. Korvasieni-jaksossa sienet saavat nykysuosituksiin verrattuna liian kevyen ryöppäyksen, joten varoitusteksti yläkulmassa kertoo Valviran nykyiset ohjeet. ”Nooh, nykyään tutkitaan kaikkea niin paljon. Aikoinaan sitä keitinlientäkin käytettiin ja eloon jäätiin”, mies sanoo asiasta huomautettaessa.
Mieskokit saivat 70-luvulla vankan ihailijajoukon ja pääsivät poseeraamaan muun muassa Seuran kanteen. Lempeästi kinastelevaa kaksikkoa myös kuunneltiin. Miehet liputtivat kotimaisen ruoan puolesta ja valistivat kansaa sokerin, voin ja alkoholin vaaroista. Siitä kaikki elintarviketeollisuuden edustajat eivät olleet mielissään: ”Ne puheet poikivat jopa muutaman raastupa-uhkauksen”, muistelee Kolmonen.
Nykypäivän kokkiohjelmiin verrattuna Kesäkeittiö on hidastempoinen, mutta teemat eivät ole juurikaan muuttuneet. Lähiruoan merkitystä korostetaan, ja ruoanlaittovinkit ovat kiinnostavia. Parasta on kuitenkin höpöttely. Esimerkiksi ensimmäisistä sienistä löydetään samaa herkkyyttä kuin pisamista kauniin naisen kasvoilla, ja sitten kun kuuma lautanen polttaa sormet, huudetaan: ”PERMANTO!”
Elävä arkisto: Kesäkeittiö Teemalla klo 22.


Kommentit