Anu Silfverberg lomailee, Veera Luoma-aho tuuraa.

Mitä ajattelin tänään: Markilla on missio

Kolumnit 1.6.2012, klo 7:00 Veera Luoma-aho

Kun Facebook meni pörssiin, Mark Zuckerbergilla oli yllään tavanomainen hupparinsa.

Arvostelijoiden mielestä 28-vuotiaan miljardöörin asu oli viesti siitä, että hän ei ota asioita vakavasti. Ihailijoiden mielestä se taas oli viesti siitä, että hän ei ota asioita vakavasti. Minä puolestani kiinnitin huomioni sanoihin.

”Meidän tehtävämme ei ole olla pörssinoteerattu yhtiö. Tehtävämme on tehdä maailmasta avoimempi ja verkottuneempi”, Zuckerberg lausui.

Niiden sanojen myötä hän vei pörssiin yrityksensä lisäksi kokonaisen sukupolven. Se on sukupolvi, jolla on missio.

 

Zuckerberg kuuluu y-sukupolveen, Yhdysvaltain historian koulutetuimpaan ikäluokkaan, kahden työssäkäyvän vanhemman kasvattamiin kollektiivisiin individualisteihin. Ja sellaisena hän on tyypillinen. Kun konsulttiyritys Deloitte selvitti keväällä nuorten asiantuntijoidensa näkemyksiä työelämästä, tulokset olivat erikoinen sekoitus idealismia ja Björn Wahlroosia.

Y-sukupolvi on eettinen. Voitto ei heistä riitä määrittämään yrityksen menestystä, eivätkä yrityksen arvot saa olla ristiriidassa heidän omiensa kanssa. He tahtovat muuttaa maailmaa, mutta uskovat yritysten onnistuvan siinä valtioita paremmin.

Toisaalta y-tyypit eivät ole downshiftaajia. He tahtovat tehdä paljon töitä, mutta mielekkäästi ja omilla ehdoillaan.

Jos omaan x-sukupolveeni kuuluva olisi keksinyt Facebookin, hän olisi luultavasti myynyt sen miljardilla ja juossut niin lujaa kuin olisi päässyt.

 

Meille x-sukupolveen kuuluville elämän avainkokemus oli 1990-luvun lama. Y-sukupolvelle se on ollut finanssikriisi. Se teki johdannaisia kaupitelleista pankkiireista moraalista pohjasakkaa. Siksi työ, jonka sisältö on tehdä rahalla rahaa, ei näyttäydy y-sukupolvelle juuri pokeria kunniallisemmalta. He tahtovat käyttää kykynsä työhön, jolla on merkitys.

Y-sukupolvea motivoidaan ja inspiroidaan missiolla. Yritysjohtajan, joka ei osaa kertoa uskottavaa tarinaa siitä, keitä me olemme, mihin me olemme matkalla ja miksi, on turha houkutella lahjakasta y-henkilöä bandwagoniinsa.

Se tapahtuu näin: L’Oréal auttaa miehiä ja naisia saavuttamaan pyrkimyksensä kauneuteen, Trainer’s House auttaa asiakkaitaan kasvamaan, tai (ja tämä on erittäin, erittäin y) Zen Robotics pelastaa älykkäillä roboteillaan maailman

Ja entäs sitten Googlen motto, don’t be evil? Sehän on suorastaan moraalinen kannanotto, super-y!

Ironiassa rypevää x-sukupolvea missiot kiusaannuttavat. Ne ovat liian pateettisia, vakavia, falskeja, noloja. Silti valitsisin milloin tahansa mieluummin vilpittömyyden ja merkityksellisyyden etsimisen kuin nihilismin ja kyynisyyden.

Älkää antako hupparin hämätä. Sen sisällä on hyvin vakavamielinen henkilö.

Kommentit

Uusin Fok_it

Vanhemmat Fok_it -stripit löydät klikkaamalla tästä.

  1. Haluan sokkotreffeille!

    Hakemuksen tiedot käsitellään luottamuksella. Tiedot jäävät toimituksen haltuun.

  2. nainen mies joku muu
  3. naista miestä kumpikin käy
Klikkaa seuraavalle sivulle
Lähetä Takaisin edelliselle sivulle

Kiitos osallistumisestasi.