Epävirallinen lista: Gunnarit ja perilliset
Vaikka Guns N’ Rosesia tuskin enää nähdään keikalla vanhassa kokoonpanossaan saati sitten nuoruusvuosiensa loistossaan, niin Gunnarien, LA Gunsin, Faster Pussycatin ja muiden amerikkalaisten aikalaistensa luoma rocksoundi elää sitkeästi.
Guns N’ Roses muokkasi 70-luvun glamrockista, 80-luvun hardrockista ja punkista sekoituksen, joka oli samaan aikaan loistokas ja rähjäinen.
Fuusio oli kovasti samanlainen, jonka Hanoi Rocks oli paketoinut Helsingissä ja Tukholmassa jo vuosia aikaisemmin, ja Gunnarit ovat toki tunnustaneet velkansa huono-onnisemmille suomalaiskollegoilleen.
Osin Hanoi Rocksin ansiota on myös se, että Guns N’ Rosesin kansainvälisesti lanseeraama tyyli jatkui erityisesti pohjoismaisten rockbändien tuotannossa. Kuten esimerkiksi Ruotsin Backyard Babiesissa tai Helsingin oman The 69 Eyesin varhaisilla levyillä.
Kuuntele soittolista täältä.
Lisää Nytin soittolistoja löydät täältä.


Kommentit