Mitä ajattelin tänään: Luonnotonta käytöstä

Kolumnit 17.2.2012, klo 8:00 Anu Silfverberg

Kävi niin kuin käy: Björn Wahlroos antoi haastattelun, kansa kohahti, se siitä, terve vain. Wahlroos on kuin oraakkeli, joka ilmestyy aina välillä parvekkeelle ja ilmoittaa jotakin hullunkurista, sitten päivitellään. Nyt hän sanoi: ”Ihminen on luonteeltaan omaa etuaan ajatteleva. Se on jokaisen elävän organismin perusominaisuus vuosituhansien saatossa.”

Väite kuulostaa tutulta, mutta mitä se tarkoittaa? Sillä kyllähän jokainen, joka elää toisten keskellä, tietää, että ihmiset itse asiassa ovat hyvin epäitsekkäitä. He auttavat toisiaan, luopuvat omastaan, uhraavat henkensä oikeudenmukaisuuden tai rakkaidensa puolesta. Ovatko nämä ihmiset ”luonnottomia”? Mutta kun heitä on ihan älyttömän paljon!

Samalla viikolla kun Wahlroos selitti maailmaa Hesarissa, Kansan Uutiset kertoi kiinnostavasta väitöstutkimuksesta. Päivi Uljas oli saanut kimmokkeen tutkimukselleen huomatessaan, että 1950-luvulla kaupunkilaistyöläiset vastustivat kiivaasti uuden työttömyysturvajärjestelmän kaksijakoisuutta, vaikka itse hyötyivät siitä. Tutkimuksen pääväite oli: Valtio, jossa elämme, ei syntynyt itsekkyydestä. Se syntyi eläytymiskyvystä ja altruismista.

Sanotaan, että eläintä ei saisi inhimillistää, mutta ihmisiä silti eläimellistetään tavan takaa. Wahlroosin kommentti on oppikirjaesimerkki siitä, miten itsensä näkeminen osana ”luontoa” on vain keino selittää omaa käyttäytymistä. Ihminen vetoaa eläimellisyyteensä silloin, kun muistuttaa eläintä vähiten: tappaessaan turhaan, haaliessaan tavaraa, toimiessaan yhteisön etujen vastaisesti. Luonnollisuudella perustellaan poikkeuksetta juuri vahingollista toimintaa: väkivaltaa, seksismiä, muukalaisvihaa, taloudellista ahneutta. Vastuuttomuutta.

Ja toisaalta, aivan yhtä usein kuin voi kuulla ihmisen olevan ”luontaisesti itsekäs”, voi kuulla sanottavan, että ihmisen erottaa eläimestä epäitsekkyys. Molemmat väitteet ovat tietysti silkkaa höpsismiä. Eläintenkin avuliaisuudesta ja uhrautuvaisuudesta on helposti löydettävissä esimerkkejä.

Ei itsekkyys ole yksinomaan luonnollista tai luonnotonta, ei yksinomaan inhimillistä tai eläimellistä. Se on, mitä se on: itsekkyyttä. Jotkut ihmiset ovat kyllä itsekkäitä, mutta eivät kaikki, eivätkä aina. Oman edun tavoittelu on valinta, ei luonnon sanelema pakko.

Kun Wahlroos lausuu epämääräisen väittämän, että ”ihminen on luonteeltaan omaa etuaan ajatteleva”, hän sanoo oikeasti: ”Jostain syystä haluan kauheasti pitää nämä 14 miljoonan euron osingot ja olen epämääräisen tietoinen siitä, että kaikki eivät pidä tätä hyvänä juttuna, mutten nyt keksi tälle halulleni oikein muutakaan selitystä.”

Kommentit

Uusin Fok_it

Vanhemmat Fok_it -stripit löydät klikkaamalla tästä.

  1. Haluan sokkotreffeille!

    Hakemuksen tiedot käsitellään luottamuksella. Tiedot jäävät toimituksen haltuun.

  2. nainen mies joku muu
  3. naista miestä kumpikin käy
Klikkaa seuraavalle sivulle
Lähetä Takaisin edelliselle sivulle

Kiitos osallistumisestasi.