Mene: Lätkämatsi oikeuttaa älinään
Miksi urheiluotteluissa mölistään ja mesotaan niin paljon? Toimittaja Derek Mead käsittelee ilmiötä oivassa kirjoituksessaan.
Faktahan on, että vain harvat arkielämän tapahtumat kirvoittavat meistä kovaäänistä hurrausta. Jos kioskilta ostettu ässäarpa tuo kymmenen euron voiton, nostaa se korkeintaan hymyn huulille, eikä todellakaan saa paukuttamaan kiskan tiskiä ja tekemään voitontanssia.
Meadin mukaan eläinmaailmassa ääntely liittyy pääasiassa parittelukumppanin hankintaan mutta myös ryhmäkoordinaatioon, esimerkiksi metsästyksen yhteydessä.
Evoluution myötä ihmiset ovat muuttuneet hiljaisemmiksi, ihmiskielet kun mahdollistavat kommunikaation vähemmälläkin mölinällä. Samalla sähköiset viestimet ovat yleistyneet, joiten meillä on entistä vähemmän tilaisuuksia irrotella reippaan älinän parissa ja samalla luoda parempaa ryhmähenkeä.
Ihmiset eivät kuitenkaan ole unohtaneet mölisemisen autuutta. Sen näkee viikonloppuaamuyöstä kaupungin kaduilla, festareilla tai vaikkapa urheilutapahtumissa. Sopivia tilaisuuksia vain on vähemmän kuin ennen.
Hyvä mahdollisuus mölinään on tänään HIFK:n ja Jokerien välillä pelattava Talviklassikko-lätkämatsi. Oman ryhmän edustajat ovat helposti havaittavissa, päämäärä on selvä, eikä onnistuminen tai epäonnistuminen jää keneltäkään huomaamatta. Kannusta huoletta äänesi käheäksi!
Talviklassikko Olympiastadionilla (Paavo Nurmen tie 1) klo 15. Ovet auki klo 13. Liput 29–49 e.
Lisää menovinkkejä Oma kaupunki -palvelussa.


Kommentit